maanantai 9. toukokuuta 2011

kyseenalaistaminen.

okei.. teen sitä paljon. luulen että olen oikeilla jäljillä. jokainen voi kuitenkin ja tietenki muodostaa oman totuudensa ympäristöstään ja joku voi tietenki antaa muiden muodostaa sen, eli siis uskoa kaikkeen mitä sanotaan ja mitä kulttuuri ja auktoriteetit kertoo.

mutta ei sen oman totuuden muodostaminenkaan helppoa ole. helppo on kyseenalaistaa mutta vaikeampaa on sitte tuoda TAI luoda tilalle uutta, vaihtoehtoja. ja kun tuntuu että on tosiaan ite sepittämässä luomiskertomusta uudelleen, tulee kyllä itseäkin epäiltyä. eihän tässä kukaan tiedä mitään varmasti..

mutta jos mentäisiin kuitenkin ihan perusasioiden äärelle. esimerkiksi ruokavalio. välissä tuntuu että jo on lukenu niin paljon että tietää ja tuntee kokemuksesta mikä on oikein ja mikä tuntuu sopivan. mutta sitten tulee takapakkeja, tulee uusia kirjotuksia, uusia kokemuksia, vitamiinivajauksia... olen taas kokeilemassa uudenlaista lähtökohtaa. katsotaan miten käy.

tämän päivän suurin ongelma... no, kävin lääkärissä. eräs pikkujuttu huoletti ja lääkäri kyseli ravitsemuksesta. istui koneella, naputteli, kyseli ja tuomitsi. "eikö edes riisiä? sehän on todella terveellistä!" yms.. mutta kun.. ei. ei se minusta ole sitä. nykykulttuuri nostaa lääkärit aikamoiseen auktoriteettiasemaan. kyllä sitä vähän miettii että mitä se lääkäri sanoo ja ottaa sen vakavasti. mutta.. mie kyseenalaistan. ja se saa minut niin eksyksiin. jos en voi lääkäriinkään luottaa ja haluaisin joskus jakaa taakan tämän ruumiin kunnosta... on se aika raskasta. eniten turhautti ettei lääkäri edes tutki. mainitsin olevani kasvissyöjä, vaikka eilenkin söin lihaa kylässä. olen pääosin kasvissyöjä, ainakin toistaiseksi. sen jälkee lääkäri istu omaan penkkiin ja sano vaan että se on vitamiininpuutos. ya está.

voi se olla muutakin. jos oletetaan että se on jotain muuta... miksi sitä ei vois tarkistaa. ei ei, koska syön epäterveellisesti koska en syö riisiä ja lihaa. en ole samaa mieltä! en ole! liha ja riisi on tehny tästä kansakunnasta täällä espanjassa diabetikoita, lihavia ja sairaita. sen vuoksi lääkäreillä on ASIAKKAITA jonoksi asti. no. lääkäri määräsi lääkkeitä ja voiteita.

en hae.

aion taklata tämän "vajeen" hakemalla sitä vitamiinia jostain alkuperäsemmästä lähteestä.

mutta kun joskus haluaisi että joku puhuisi "totta", että voisi vain luottaa ja uskoa, eikä tarvitsisi kyseenalaistaa. että olisi jokin kaava jota seurata, edes joskus! tämä jatkuva kamppailu turhauttaa.

3 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Ei liha tehe diabeetikoita; tyhjät hiilihydraatit tekkee. Riisi alkuperäsessä muodossaan, täysjyvänä on ihan hyä ravinto. Tärkkelystähän se on, mutta siinä on kuiten aika hyvin kivennäis- ja hivenaineita.

Onhan sulle tuttu Finelin sivusto?

Ei ravintojutut mithään helppoja ole. Asiantuntijatki kiistelee niistä. Siksipä se oman kropan kuuntelu on tärkeää - jos ei tunnu hyvältä, joku on pielessä.

B-vitamiini on se, mitä kasvissyöjän on vaikea saaha tarpeeksi. Ja ko niitä on niin korton monta sorttia.

saana kirjoitti...

i knoow...

tyhjät hiilihydraatit tullee täällä valkosesta leivästä, pastasta ja LIIASTA riisistä, hiilareista, jotka on sokereita, jotka sokereina sinun kehossa tekee kehosta happaman aiheuttaen LUKUISIA ja lukuisia sairauksia, kuten diabetesta.

syö ne myös LIIKAA lihaa, prosessoitua lihaa, geenimuunneltua ja tehotuotettua lihaa.

on tuttu.

ja kyllä. kaikesta kiistellään.

omia tuntemuksia tässä yritellään selvitellä.. ottaa vain aikansa että sais jutut kohalleen. eiköhän jossain vaiheessa.

saana kirjoitti...

JA se kun sitä riisiä ja lihaa syödään paljon ja yhtäaikaa. se on niin suuri työ kropalle pilkkoa tärkkelys ja eläinproteiini, ja vieläpä suuret määrät sitä, että ihmiset on niin väsyneitä aina ruoan jälkeen ja yleisesti velttoja. siitä johtuen myös liikkuvat vähäsesti.