lauantai 28. elokuuta 2010

Estoy en Valencìa!

taalla ollaan. vihdoin, tai oikeastaan jo nyt. eikos tanne pitany tulla vasta "ens syksyna" tai "parin kuukauen paasta"... mihin se aika oikeen kuluu.

matka oli aivan kauhea. se alkoki ihan kauheasti. tai ehka liiottelen... stressia vain oli ihan liikaa. mutta kyllahan sen ymmartaa, otapa ite vaa ja lahe vuodeksi pois. on se vaikeaa. tai ei se ole helppoa. mulle viela kaiken lisaks ko olen hirvean herkka ja kiinni perheessa. tai siis sillaa kiinni etta ollaan hirvean laheisia kaikkien kans. on se sitten hankalaa vaan ottaa ja lahtea ja jattaa kaikki. silta minusta tuntu, siis etta jatin kaikki. stressasin sita etta olen itsekas, irrotan itteni tiiviista perheyhteisosta itsekkaitten tulevaisuuden suunnitelmien kannustamana.

okei... stressasin ja aloin pohtia liikaa ja otin ehka liikaakin syntia kontolleni. pari paivaa oli kylla vaikeita, siis just ne paivat ku sanottiin etta hei hei. kuka senki on keksiny etta pitaa hyvastella. ja ku ei tajunnu ajatella asiaa niin etta ei mikaan ajanjakso paaty siihen etta mie lahen, ja etta en lahe kuin vain "joksikin" aikaa. vain joksikin aikaa.. en jaa omale tielleni. tai mista sen nyt tietaa. mutta sita on turha etukateen alkaa murhetimaan.

no... hyvastit perheelle oli kauhean vaikeat. etenkin mummin ja ukin kohdalla. en edes mielellani muistele koko kohtausta. pitaa vaa ajatella etta siella ne on ja viela lahempana ne on minun ajatuksissa. ja yhteytta voi pitaa muutenkin kuin vain nakemalla, muutenkin kuin konkreettisesti nakemalla.

hyvastien jattohan ei tietenkaan jaany vain perheeseen, piti ystavilleki sanoa hei. kiitos pitaa vaan sanoa etta omistaa sellasia ystavia kuin mie. viiminen paiva ennen lahtoa ystavien seurassa kuuluu niihin paiviin joita ei halua unohtaa, joista pittaa muistaa osata kiittaa.

noh. viimein ku paas silmay turvonneena lahtemaan stressi alko toenteola lisaamaan pulssia. ei kait matkaamisessa muuten mutta ko kamaa oli tietenkin varattu koko vuoden tarpeita varten, ja kylla, sita oli kymmenia ja kymmenia kiloja. arvokasta tavaraa! alkaa sitte murehtiin kaikki maholliset aksidentit mita voipi sattua ku roudailee kamoja junasta, lentokoneesta, bussista ja asunnosta toiseen. olis voinu olla helpompaa.

noh. kaiken kukkuraks jo valmiiks lennoista ja muista stressaantuneena sain tulehuksen valikorvaan. ja mulle jos jollekkin lennot on vaikeita paineen vaihteluiden takia. minun korvat on melkein aina lentojen jalkeen niin kipeat ettei sanoin voi kuvata. lahteapa sitte lentamaan ja vaihtamaa konetta tulehtunneen korvan kans. onneks korvat ei temppuillu kovasti kuitenkaan naila matkoila. keksin erilaisen tekniikan taas tasaamaan paineita...

noh. aloin tietenki saastamaan matkustuskuluissa lisaamalla odottamista. ekat odotukset etta paasi tukholmaan. okei, vain pari tuntia. mutta kun paasin tukholmaan niin alko kuuden tunnin odotus. sehan ei viela riittany vaa kone oli tunnin myohassa JA olin jatkoyhteyden Alicantesta Valenciaan jo varannut, maksanut ja varannut bussiliput. ja tama lentojen myohastyminenhan se vasta riemastutti! loin lennolla hanskat tiskiin etta ei voi mitaa. olin ollu reissussa jo kellon ympari ja en enaa vaan jaksanu. totta puhuen enhan mie asialle olis mitaan voinukaan. onneks en jaksanu alkaa sita stressaamaan. paatin etta loydan bussin jos loydan, ehdin jos ehdin. aina sita jollakin paasee sitten joskus ainaki.

noh, lento oli tosiaan myohassa tunnin. ei siina mitaan, mutta ko paas lentokoneesta ja huomasi tosiaa saapuneensa espanjaan, asteita oli reilu 30. mullahan oli paalla tietenkin suomen ilmastolle sopivat vaatteet jotka ei todellakaan enaa olis mahtunu laukkuihin jotka huusi jo valmiiksi. OLI KUUMA. hikoilin ko pieni porsas ko laukoin kaytavia pitkin rukoillen etta laukku olis loytany perille myos. laukku loyty thank god! mutta mulla oli kuuma. mutta mulla ei myoskaan ollu aikaa vaihtaa vaatteita koska piti se bussiyhteys loytaa, perillahan en viela ollu. okei, olin tunnin myohassa varatusta bussiyhteydesta MUTTA joku enkelikuski tuli samantien kun loysin kysymalla oikealle pysakille bussinsa kanssa ja oli menossa kuin menossa benidormiin jossa piti jalleen vaihtaa autoa. paasin matkaan. ja KUUMA oli... todella kuuma. bussin mukaan 36. bussissa oli onneks hyva ilmastointi...

paasin sitte benidormiin. mutta ehen ollu tietenkaan viela perilla. jallleen 30kg matkatavaraa mukaan ja odottelemaan jatkoyhteytta valenciaa joka saaapui KOLMEN TUNNIN paasta. kylla sita mietti etta miks helkkarissa sita teki tasta nain vaikeaa. ei se vaikuttanu paperilla nain kauhealta. olin vasyny, hikinen, uninen ja... vasyny!

kyselin taas ympariinsa ja paasin kolmen tunnin odotuksen jalkeen valencian bussiin ja pystyin taas pian alkaa nauttimaan elamasta. oli kuuma mutta oli kaunista. ja kaunista kuunneltavaa oli etenkin takapenkin ja etupenkin ja viereisen penkin ja koko bussin kaunis espanjan kielinen puheensorina jota ymmarsin! sain nukuttua bussissa ja paasin viimein perille.

suurin onnenpotku kaikessa tassa, tanne valenciaan tulemisessa on ollut se, etta mulla oli ja on paikka minne tulla, ihminen, joka ottaa minut vastaan ja kertoo mita, missa ja milloin ja kuinka. ilman josepia olisin nyt niin paljon koyhempi, tahan astiset kokemukset ja TULEVAT eritoten siis tulevat kokemukset mukaanluettuna. olen ollu taalla gimenon perheessa nyt oo... vuorokauden ja tuntu etta olisin kotona. josep on nayttany ja kertonu mulle koko ajan missa mennaan ja mita on missakin ja miten ollaan missakin. madre ja padre on ottanu minut niin ihanasta vastaan. yolla olin vain puolikas ihminen, paasin suoraa paata suihkuun ja mulle oli laitettu oma vierashuone. duschar & dormir, kaikki mita silloin illalla enaa halusin. okei, ruokaa ei saanu koko matkustuspaivana, ja kovasti minut haluttii syottaa mutta en pystyny, halusin nukkumaan. ja sain menna. sain nukkua. aamulla madre laitto aamiaisen. kavin kavelylla rannalla, padre halus nayttaa kaupunkia ja lahettiin sitte kaikki hakemaan madrea kampaajalta, ajeltiin pitkat tovit ympari valenciaa ja perhe naytti mulle kaikki paikat, tulevasta asunnosta yliopistoon.

asken syotiin. katettiin poydat ja syotii valencialaisia pahkinoita. padre haluaa kovasti opettaa mulle espanjaa ja espanjalaisia tapoja. kyselee jatkuvasta que que que, que es, que està etc. opettaa koko ajan uusia sanoja ja muuta. ruoka oli hyvin lihaisaa pastaa. noh, olen ehka turhanki vieraskorea, en kertonu kasvissyonnistanikaan... viela. tosin josep meni nukkumaan nii annoin tuliasiet suomesta madrelle ja padrelle ja mentii patiolle kahville niin juteltiin kaikkea nii kerroin kylla sitten etten mielellani syo lihaa ja etta no me gusta las patatas etc :D pero mì padre; patatas, patatas, patatas etc. hyvin ymmarsivat yskan :D madreki sano etta kun han oli nuori nii arròz, arròz, arròz... mutta sitte padre sano etta "muualla et, mutta meidan kanssamme syot kaikkea, etko? ;)" eheheh... noh, tulimme molemmat ymmerretyiksi. :))

hauskaa etta kykenee jo nyt kommunikoimaan, se vaatii vaan rohkeutta. mutta se on niin antosaa. padren huumorintaju iskee Ü

hmm. tama blogihan on oikeastaan aika hyva tapa purkaa puheripulia mika iskee kylla kovasti kun yrittaa paivan puhua viela kovin rajoitteisella sanavarastolla vierasta kielta. on se tama suomi vain nii helppoa. :)

noh. kunhan tuo josep tuolta heraa niin me lahdetaan jonnekin mokille joelle, kai semmosen kansallispuiston laheisyyteen, juhlimaan ja uimaan ja aurinkoon. huomenna taytyy tosin selvita madren paellalle lounasaikaa. menenkin tasta pakkaamaan kamat. paljoa ei onneks tarvi, vaatteiden on pysyttava pienina jos ei halua lampohalvausta...

hasta luego! mesos!