jackson five

hello.

enpä ole itkeny nuin karvaasti aikoihin. ihan siis itkeny itkeny. ihan siis tuntenu maata järkyttävää surua, turhautumista, sääliä, myötätuntoa. surua. oli kauniit muistojuhlat siis illalla, seurasin netistä tunteja. kauniita puheita ja lauluesityksiä. eniten jäi kyllä mieleen ku jacksonin tytär avautu, kerto rakastavansa isäänsä ja kaipaavansa tätä kovin.

karismaattisia puhujia oli kyllä monta. kyllä itketti. ja sitte ne lauluesityksetki. sitä vaan toivoo että juhlan päätähti tietäis ja olis nähny.

vaikka kuinka kaukanen asia niinkö mulle henkilökohtasesti, niin kosketti silti ihan hirveän suuresti. tosi isosti.

tuli vaan mieleen tästä kaikesta, ja eilen illalla, niin se että kui tärkeä se perhe on. se merkittee kaiken ja kaikkea. se on juttu numero yks. en vois kuvitellakaan aikaa erossa perheestä. pitempää aikaa. ainakaan tällä hetkelä minu elämää. en ole siis lähdössä. rapakon taakse. johtuen erinäisistä syistä. katotaan tulevaisuudessa.

family first.