tervehdys.

yritin nukkua päiväunia. en oikein kyenny.. söin sitte mandariinejä ja omenan. ja tulin koneelle.
ehkä vois kuitenki mennä hetkeks vielä peiton alle.. hyrr, pihalla on -15 pakkasta...

latailin tässä pikkuveikalle biisejä jääkiekkoreeneihin.

ja soitin Mr. M:lle. lupas viijä minut syömään perjantaina. mitäköhän siitäki tulee.. mulla ehkä vähän jänskättäis. aiko se tulla kyllä kylään sitte. mentäisköhän me mersulla.. diidiii.. ihan kummallista. viikko sitte en tienny koko tyypin olemassaolosta. ja nyt... heheh. no eipä siittä enempää, viikonloppua odotellessa. mitä lie se tuokaan mukanaa... :P

tajusin vaan että ei auta ko ellää hetkessä. tai ku tuntu että koko ajan vaa odotteli jotaki ja halus piettää tiukasti silti ohjat omissa käsissä ja siitä arjesta kiini. mutta sitte ku tulllee yhtäkkiä joku joka rikkoo rutiinit ja saapii toimiin tavalla mitä ihmetyttää itteä edelleen ja pääsee jotenki yli semmosten kaikkien kiusallisten hetkien joita vältttelee. tai on tottunu vältteleen. se on hyvä joskus antaa vaa mennä eikä aatella mitä muut ajattellee sinusta. yhen jutun oon siis ainaki oppinu viikossa. tai yhdessä päivässä.

sitä miettii ylleensä liian suurta kuvvaa. pitäs vaa oikeastiki antaa mennä vaa ja siis kuitenki kyse on ylleensä vain kahesta ihmisestä. ja se mitä niitten välilä on ei kuulu muille. Ü on ihan turha ajatellla mitä muut aattelee ko tuo on tuomonen ja tuo tuomonen, tuo on tehny sitä ja tuo tätä ja se on ollu joskus sen kans ja se sen ja nii edelleen. ei sillä ole väliä!? ei ei ei. se ei kuulu muile paskan vertaa:) ja siis... miksi ottaa niin vakavasti muiden puheet. tai edes omat... tai niin. ottais rennosti.