keskiviikko.

kämppä on taas täynnä saksalaisia.. tai itävaltalaisia. ja sakslalaisia. tai jokotai. tai molempia. kielikurssit on täynnä saksalaisia. tytöt joiden kans olen viettäny suurimman osan vapaa-ajasta on saksalaisia. tunnen kohta enemmän saksalaisia ko espanjalaisia vaikka olen... espanjassa. niitä kai vain on paljon ja ne kaikki haluaa espanjaan. mietin kyllä että olis ihan siisti osata tuo saksaki. ei se voi niin vaikeaa olla. johan tässä on tullu puolessa vuodessa yks muuki kieli lisää. ehkä odotan ens syksyyn ja alan opiskeleen sitä. täytyy vaan muistaa pitää yllä kaikkea muuta. jännä kokeilla täällä yhtäkkiä vaihtaa ruotsiin ja sanoa samat asiat ruotsiksi mitä miettii päässä espanjaks. ei ole niin hirveän helppoa. menee hyvin pitkälti sekasin kaikki... siskon ollessa kylässä jopa suomeen vaihtaminen oli kummallista, sanat takelteli ja puhuin hölmöä suomea niinkö englannin kielen sanajärjestykselä. moni sana tuli vain englanniks. englanti se on täällä vähän niinkö se native-language, suomi on joku juttu vaan jota harrastan siellä lapissa, täällä kokeillaan ensin espanjaks ja sitte huokastaan että tuo puhuuki englantia. kauhistus jos englanti ei sujuis. mitä ihminen silloin tekee? englanti + espanja on kyllä kingi-yhdistelmä.

--

olen ollu liian laiska tänään. 15.30 alko kielikurssi, päätty 17.15 ja 17.30 olis ollu politica social" yliopistolla. en menny! päättelin että ku ei ollu kaupunkipyöriä tarjolla myöhästyisin ja se olis epäkohteliasta ja olisin vain taaakka koska tänään oli luvassa debatointia espanjan hyvinvointimallista niin muiden olis pitäny ponnistella ymmärtääkseen minun espanjan poliittista sanavarastoa. enkä menny edes joogaan! se olis ollu nyt. en ollu maanantainakaan ko sisko oli kylässä. mutta... ai ni. maanantai oliki pyhä. mutta kävin kuiten aamulla aikasin juoksemassa ja tosiaan paikat huutaa hallelujaa nyt niin en olis kyennykään.. siis joogaan. se ihana opettaja pistää koko kropan värisemään joten ehkä.. ehkä hyvä päätös levätä. olen vain niin just tämmönen. jos mulla on aikalaila löysä aikataulu niin sitte skippailen niitä vähimpiäki juttuja. jos olis tiukka aikataulu repisin itteni äärirajoilleen ja suorittasin kaikki. missä on se keskitie...

--

asiasta kukkaruukkuun. mikä se on se kulttuurishokki. ko kaikki siitä puhuu ja mie väitän vaan että ei se minuun ainakaan ole vaikuttanu. mutta olisko kuitenki. onko se sitä tai liittyykö se siihen ko välissä tuntuu että on niin ikävä että sattuu? tuntuu että olen itsekäs, enkä välitä läheisistäni ko lähin näinki kauas hankkimaan kokemuksia, siis hankkimaan jotain joka hyödyntää/rikastuttaa VAIN minua? sitä ko tuntuu että asiat hoituis paremmin suomessa? ajattelutapaa että kuinka tämäki maa, espanja, on kehitysmaa verrattuna kotosuomeen? ku tuntuu etten ole mikään enkä kukaan, kukaan ei ymmärrä minua eikä välitä mistä mie tulen ja mitä mie ajattelen? onko se sitä turhautumisen tunnetta ku tuntuu ettei nämä aina anna mulle mahdollisuutta tehdä itteäni ymmärretyks mulle vieraalla kielellä? onko se sitä että välissä tekee vain mieli tehdä niin kuten tuntuu että sydän ja pää sanoo, että lopettaa tämä ajan tuhlaaminen täällä yksin ja mennä sinne missä olet jotain ja missä sinusta välitetään ja sinun olemassaololla olis väliä?

jos se on kaikkea tuota, niin okei, olen mie kärsiny kultturishokista. mutta häätyy olla järkevä. kaikki tuo kuulostaa paljolta ja osin sietämättömältä, mutta pitää muistaa laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. ja ei piä unohtaa mitä kaikkea merkittee viettää vuosi vieraassa maaassa, opiskella vieras kieli ja tutustua vieraaseen kulttuuriin, ja "kokeilla" tavallaan elää niinkö jotkut muu toisenlaisessa maassa, kaupungissa, kulttuurissa, ja samalla säilyttää mahdollisuus palata takaisin omaan normaaliin elämään. kuinka paljon kaikki tämä voikaan rikastuttaa? ja se ikävöintiki, kuinka paljon seki kertoo mulle tietyistä asioista ja arvoista, kuinka seki pistää arvostamaan joskus itsestäänselviä asioita. eikö nämäki syyt on hiukan rohkaise elämään ja nauttimaan ajasta joka voikin merkitä enemmän minulle itselle kuin lähimmille. ja perhettähän ei tämmösistä "lyhyistä" poissaoloista kadota. ei perhesiteet tämmösestä löyhisty. mulle henkilökohtasesti tämä matka tähän saakka on tietylä tavala ainaki lujittanu minun suhetta minun isovanhempiin, oikeastaan minun ainoisiin isovanhempii mitä on tosiasiassa on. se että mummi ja ukki soittaa mulle tuhansien kilometrien päästä saa arvostamaan joka sanaa, lausetta ja ajatusta jotka he minun kans jakaa.

tähän on hyvä lopettaa.