kuinka vaikeaa paikallaan oleminen voikaan olla? kuinka voikaan mitään-tekemättömyys syyä näin paljon ihmistä?

mie en vain kykene olemaan. siis vain olemaan. paikallaan, sisällä, kotona, tekemättä mitään hyödyllistä. tekemättä töitä, tekemättä koulujuttuja ja mikä pahinta; urheilematta. mie en vain pysy. pää tuntuu hajoavan. kroppa tuntuu luhistuvan.

tämä pakkanen pitää minut sisällä. sekasin päästä. -15 menee vielä lenkkeillessä mutta yli -20. ei ei ei. henki salpaantuu.

ja ne työjutut... jotenki jäi vain menemättä haastatteluun. ehkä enteilin mitä homma olis ollu. pakkasta ja paskaduunia. ja onhan mulla jo 2 paikkaa. mutta tuntimäärät on hirmusen pieniä. tiijän että kesä menee vain töissä. mutta silti poden huonoa omatuntoa että olen toimettomana. nyt olis aika nauttia siitä ajasta minkä menetin etelässä. nyt ois aikaa perheelle, piikalle ja äiskälle. semmoselle...

on vaikea olla tyytyväinen. tai no, tietäisin että nauttisin ajastani enemmän jos saisin ruhoa liikutettua. hiki pintaan.. sais urheilla mielin määrin. tuntis elävänsä. se vaan on mulle henkireikä. laskispa tuo pakkanen.

kouluki on loppu jo. on _loma_. ja se jatkuu tammikuun loppuun. mitä ihmettä mie teen sen ajan? emmie ole mikhään lomailija. okei, jos lämpimään pääsisin ni ok. mutta... täällä pakkasessa? muut on töissä ja hoidossa ja niin edelleen. emmie pysty vain olemaan.

mie tarvin niitä rutiinejä. ohjattuja tunteja. net piettää selväpäisenä.

taidan lähteä kohta rovaniemen kotiin. perjantaina mulla olis vielä pikkanen tentinpoikanen. jos lukis. huomenillalla pari tuntia töitä. ja perjantaiksi takasi pelloon, töitä tarjotta. harvinaislaatuista laatuaikaa luvassa siis. jos pääki selviäis. sitä ennen on päästävä laukkomaan kuitenki. Ü

siispä. tieteenfilosofian pariin vielä.. on muuten kylmä!