hui kauhea ku luin tuon edellisen tekstin. itte hokenu että elkää saivartelko vaa puhukaa suoraan. mitäköhän mie itte teen.

21.05

jnooo. kuhan ei liikaa hermostu ni ei tarvi paljoa katua. ku mieli muuttuu aina.
nyt on turhautumine aika hyvin kadonnu. olin jo luovuttaa päivällä. nooh, menin liikunnasta sitte sählyyn ja jotenki keksin kysyä harria mukaan tai käyttää minua rollossa ja tuleen tueks tatuoijalle ja sehän suostu! eikä tarvinnu ku kerran kysyä, kivaaaaa! harri on hyvä tyyppi; tällä hetkellä hyvinki arvossa! :)
kolmen maissa lähetään. sanoin kyl niistä antin tupareista mutta ei oltu kututtu ni ei me kai sinne sitte mennä. mutta mutta mutta olen iloinen! saan kuin saankin kuvan ja seuraa.

okei, harmittaa mulla silti. meni alkuperäset suunnitelmat mönkään, se harmittaa. ootin aikalaila ku.. noh, jutut on olemassa aika monimutkaset, mutta tuntu taas hienolta olla niinku... nähä. tai sillaa. no se juttu tuntu taas nii hienolta. ja aattelin ettei tästä oo suunta ku eteen tai ylös tai miten vaa! mutta eei... no reason to get one's hopes up. ehkä jos tunnustan itelleni ni mönkään ajattelin jutun menevän kuitenki. jotenki tottunu siihen. en ennää jaksa toivoa enkä oottaa. en valmistautua ja pettyä. päivä siis kerrallaan. tuntuu että... no vaikka juttu ei ole vakava, ni vaikea luottaa. ihan siis. yleisesti oikee mihinkään. ja ei oo kiva. ku... äsh. ku asiat menis kerranki putkeen! ja sillee olis monta hyvää kohtaamista, eikä sillee että unohtumaton ilta ja sitte ei mitään ja huono ilta ja sitte ehkä taas kivaa ja sitte seuraa vaa paskaa niskaan ja turhaa spekulointia yksinää että miks taas kävi näin. ymmärrätkö.

mie en uskalla oottaa ennää. mie en oikein jaksa miettiä ennää, pohtia ja kysellä ja yrittää ja... tehä vaa nii paljoa töitä. ku jos... no jos ajattellee että asia ois tarkotettu onnistuu ja tekkee ihmine onnelliseks, ei se olis niin vaikeaa ku mitä se on. selvästikään ei vaa riitä ainekset mihinkään. mistä se johtuu. vai onko se vaa ettei päästä samalle viivalle. tai.. kommunikaation puutteesta. vitsin vitsin vitsin vitsit.

tuntuu nyt nii selvältä, mutta mie tiän että emmie ole vielä valmis luovuttaan. ei ei ei. mie näköjää pistän itteni kärsiin ja... still hanging on. waiting, if something might come up.. ku. ei siinä menettäis mitään vaikka odottaiski. mutta onko se sen arvosta. ei jotenki halua vaa unohtaa kaikkea ja luovuttaa.

voin kertoa että mie mietin paljon. ja tahtoisin tietää enemmän.

oisko parempaa paikkaa purkaa turhautumistaan ku tämä paikka. ei.
olipa hienoa ootella tätä viikkoa, alkanu nii hienosti. pää on kynitty. hopsansaa tuli talvi. ei aikoja renkaitten vaihtoon. tatska-aika häämöttää. ei kyytiä. seuraki peru.
hyvin hyvin HYVIN menee.
sanokaa idiootiks mutta taidan ottaa ja lähteä autolla silti. ajan varovasti?! en todellakaan peru aikaa.. en.

tai, lainaisko saila autoa. :o en uskalla edes kysyä.
hittolainen.

perhana.

frustration...

kävin eilen kampaajalla ja nukuin taas huonosti.
ressaa... näyttää pahalta ettei tule rolloon lähöstä mitään.

äsh. nyt on tosi turhautunu olo. niin. ja pittää vielä sanoa seki että antaessaan saa. jos ei ite tee mitää ni on iha turha oottaa mittää vastakaikua. jos ei ite puhu, ni on aika turha oottaa että kukaan muukaa puhuu. jos ei itte muista, on turha oottaa että kukaan muukaan muistaa. ei ajatteleminen aina riitä, ku ei toinen osaa lukea ajatuksia. elkää salailko ja esittäkö. puhukaa suoraan.

Danger Zone.

ärsyttävän tuntonen ku on maha ihan täynnä.. oon nii pakkomielteinen tuohon piimään ja sitte ku sitä on pakko juua ruoan jälkeen nii tulee maha ihan.. ähkyyn. ja sitte, luin eilen tästä, että energiankulutuksesta 10% keskittyy ruuan jälkeen sen sulattamiseen nii on kylmä. ja koulu loppuu aina ruokkiksen jälkeen ja sitte pittää kävella kottiin maha täynnä ja kylmissään. hoho. isoja on ongelmat tänään mulla.

en saanu oikein viime yönä unta. heräsin reilun tunnin päikkäreiltä puol seiskan maissa, käväsin pelaas sählyä, suihkut ja hampaat, ja nukkumaan, ja pyörin sitte sängyssä varmaa sen kaks tuntia. oli kylmä ja hiljasta ja pimeää. pyöri kaikenmoista päässä. lähinnä jänskäsin ja jänskään edellee perjantaita. mietin sitä kuvaa kaikelta kantilta ja onko se paikkakaan oikea ja kävin mielessä vaikka mimmoset skenaariot. aika luottavaisin mielen nyt tosin. pitäs vaa saaha talvirenkaat että ylipäätänsä rovaniemeen pääsee. bussilla pääsee juu toki mutta. jotenki paras fiilis ois lähteä omala autola. sillo voi olla jotenki itsenäinen eikä oo riippuvainen kenestäkään. tai jos sillä bussilla menis ja menis sitte vaikka vilmalle. seuraavana päivänä varmaa menis bussi taas pelloon. meniskö. pitäskö soittaa vilmalle. ää. tahon oikean auton johon voi itte vaihtaa renkaat. mie nii vihaan tuota asuntoraktoria....

volkkari tullee hämeenlinnasta joo perjantaina mutta luultavasti illala. minu häätyy ainaki kolmelta jo olla menossa. aika on 16.30. ja emminä ole kyllä hakkaamisen jälkeen kotio menossa, sitte mennää tivoliin. keijju se sano että uniklubia kattoon. kyllä se vain passaa:) ois omalla autolla siksiki paras olla ettei tuu juotua niinku aina oon ollu kauheassa tuubassa ku nähty ja ja saapii itte päättää aikataulusta. aina vaa kesken kaiken jonku on häätyny lähteä, viimeks minun.
huijja...

se on joku petollinen juttu joka ottaa aina vallan, vaikka kuinka yrittäis olla nätisti ja sillaa hiukan humalassa. lopulta ei oo jalkoja, ja muistia vielä vähemmän. sitte sitä sotkee asioita ja tekkee itestään täysin pellen. ja sitte sitä miettii että jaa, mitäs tuli tehtyää. hmm, puhuukohaan kukaan enää mulle. loukkasinko? sanoinko jotain, käyttäydyinkö tyhmästi? voi sannoo etten humalassa vaa jotenki oo oma itteni. jollain osa-alueella taas omat piirteet korostuu kummasti... äsh. jotku asiat vaa muutaman paukun jälkee tuntuu nii oikeelle ja jotenki kaikki muu vaa unohtuu. ja sitä on taas samassa mihin jäi joskus aikasemmin. eikä mikää oo edelleenkää yhtään sen selvempää.
jotenki jotain asioita ei edes halua selvittää. haluaa vaa antaa asioiden mennä niinku ne menee. mutta aina, aina, aina seuraavana päivänä tahtoo tietää. muistaa kaiken hyvän edellisestä, ja tahtoo todistaa itellee kaiken mikä on totta ja mikä ei..

voi, ku asiat voi tehä yksinkertasesti. ja voi, ku ne voiki tehä ni helposti vaikeiks. ja kui helppoa on antaa asioitten mutkistua ittestään...

olispa perjantai.

Beauty Hurts Baby

kui kuluukaan tunnit nopeasti koneella ku ettii inspiraatiota tatuoinneille. kuinka se rikastuttaakaan päivää ja mieltä. :)
löysin VAIKKA mitä.. näköjään oon ottanu suunnaks old school höpötykset. alkaa harmittaan nyt tämä tribaalit mitä jo on... mutta niskaan varmaan laitan kukkia tuon horoskooppimerkin kaveriks ja tuolle perhoselle häätyy keksiä jotaki. kaikki pastellin värit ja kirkkaat punaset ja kaikki ihanat värit on alkanu kiehtoon kauheasti. aluksi olin nii mustavalkosien puolesta mutta en ennää. tahtoo väriäää!
mulla on jo vaikka kui monta kuvaa sleeveä varten. nyt alotan sen tuolla old school "Mom" -tatskalla. ja sitte tulee toinenki banneritatska, käteen tuohon ylös, memorial tattooo. pääkalloa, ruusua ja banneria. tuohon sydämeen minkä perjantaina laitan on kyllä pakko yhistää jotain kukkajuttua. äiskä on nii viherpeukalo.. se kyllä saapii luvan tykätä siitä kuvasta sitte. vois yrittää saaha piirrettyä sen memorialtattoonki että jos sais sen alotettua ennen ens kessää ainaki. hitto ku on kallis harrastus...

ujuiu... olispa paljon tuhlattavaa.

vähän kevyempää tällä kertaa. eilen oli jotenki.. no päivä oli El Dia de los muertos. ehkä se johtu siitä. koko päivä oli nii raskas ja pitkä. illalla pelotti tulla tyhjään kotiin ja laittaa yksin nukkumaan.

silence seems so loud...

ihan totta, hiljasuus riipasee joskus lujaa.
yksinolo pistää miettimään, todellaki miettimään. miksei kukaan soita. miks mie oon yksin. miks on nii kylmä. miksen ota hetkistä kaikkea irti ja kerro... että... niin. nojoo. muttta. miks aina pittää lähteä. miks jättää. miks esittää ja huijata itteensä ja muita... valehella ja jättää kertomatta.

ja miten ihminen voikaan olla niin huolissaan jostaki ihmisestä ja pelätä menettämämistä niin paljon ettei pysty nauttimaan siitä että se ihminen on nyt siinä.

se onki tuttu juttu. olin mummilassa kattomassa ukkia ja mummia. ku laitettiin nukkumaan oli nii hiljasta. tiesin että mummi on alakerrassa ja ukki viereisessä huoneessa ylhäällä. silti tuntu että ne on niin kaukana. en voinu olla itkemättä, pelkäsin ihan hirveästi. pelkään edelleen, menettämistä. sitä hetkeä ku ne ei oo enää siinä...

ja yksinäisyyski pelottaa. menettäminen johtaa siihen juuri.. pelkään laittaa itteni alttiiks, ja että saan siipeeni sitte heti. pelkään torjuntaa. pelkään jätetyks tuloa. pelkään välittämistä.. joskus tuntuu että näin on parempi, ettei lisää menettämisen pelkoa löytämällä jonku josta oikeasti välittää. mutta kuitenki, se on asia, josta tulee kaikista onnellisimmaksi ja kaikista surullisimmaksi. kaikki siltä väliltä on samantekevää..