asiat menee päälaelleen huokauksessa.
vuosi meni uskomattoman nopeasti. neljän kuukauden päästä olen toisen vuoden opiskelija yliopistossa, mikäli kaikki menee putkeen niin Valencian yliopistossa Espanjassa.
olisinko osannu oottaa mitään, mitä vuoden aikana tulee tapahtumaan ja mitä tästä vuodesta seuraa? en.
tapahtumarikas vuosi. henkisesti ainaki hyvin kasvattava. henkisesti vois sanoa että tähän vuoteen sisälty 20vuotta kasvun aikaa.
onko mikään kuitenkaan muuttunu?
ajattelen että ajattelen asioista erilailla kuin ennen. se muutos on kuitenki niin syvällä minussa, että se ei ole kuitenkaan muuttanut (ainakaan vielä!) yhtä paljon asioita minun ympärillä ko minun sisälä. se on harmi, mutta toisaalta ei voi odottaa asioiden tapahtuvan itsekseen tai odottaa asioitten olevan sensitiivisiä yhen muuttujan muutoksille. ihmiset pelaa omia pelejään ja pyörii omien rajojensa sisäpuolella. harva antaa muiden vaikuttaa omiin ajatuskuvioihin. harva edes yrittää vaikuttaa muihin. en ole sitä tehny joten en voi odottaa muutosta... vai olenko kuitenki?
en tiedä.
silti olisin toivonu ja toivosin edelleen pientä muutosta.. pientä energiamuutosta. oikeastaan toivosin suurta. edelleen toivon suurta muutosta.
ihan hyvä mulla on näinki. ihan hyvä. vois olla paremminki. tottakai. aina vois. mutta oikeastaan jos muilla on hyvä nyt ja näin niin... saanko toivoa muutosta?
...
paljon hyvääkin tietenki. paljosta saa olla kiitollinenki. tottakai... onko oikeastaan mikään menny _pahasti_ pieleen. ei ole. niin, ko ei ole niin miksi ihminen ei ole tyytyväinen. mutta olen mie, siis tyytyväinen. olen kyllä tyytyväinen oikeastaan siihenki että jotkut asiat harmittaa. se piettää jalat maassa ja oikeasti saa arvostammaan niitä hyviä juttuja, jotka onkin sitten oikeastaan niin ainutlaatuisia, ettei niille tee oikeutta että harmittelen jotain niinkin vähäpätöisiä juttuja mitä tässä nyt harmittelen.
...
jotkut asiat ei koskaan muutu. en taida koskaan muuttua täysin. se voi olla sitä että en halua. jos jotain oikeasti haluaa niin sen eteen on valmis tekemään paljon. mie en ole.
...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti