hmm. mitäs sitä nyt. mitäs tässä onkaan tapahtunut...
hmm. ai niin. sisko oli kylässä. jotenki sen läsnäolo veti mielen takasin suomeen. tuntu että olis ollu jossain ihmeen välitilassa, ei suomessa mutta ei täälläkään, valenciassa. oli välissä niin kotosaa ja välissä tuntu että oli ihan vieraassa paikassa. no. palautuminen tapahtu yhtä nopeasti. sisko lähti ja mie olen jälleen täällä, espanjassa. koti-ikävä on ihan mieletön! ens kuussa jo lähden käymään kotona. 18.pvä joulukuuta. 1,5kuukautta! se on lyhyt aika mutta odottavan aika on pitkä. toivottavasti saisin kotoa lisää virtaa ja motivaatiota vaihto-opiskeluun. tämä syksy on menny jotenki ihan ohi... koulun kannalta. ainoa kurssi josta olen kiinnostunu on espanjaks ja nämä yliopistotekstit ei ole mitään helpointa luettavaa alle puolen vuoden espanjan opiskelut omaavalle... yritän selvitä.
olin taas varavanhempieni luona lounaalla eilen. oli todella lohdullista. heti haastateltiin olenko muistanu syödä ja mitä olen syönyt ja mitä olen tehny, miten koulut ja niin edelleen. ihanan huolehtivaisia... sovittiin tulevista kulttuuriviikonlopuista ja tehtiin selväks että he on edelleen siellä kun tarvitten niitä tai haluan tulla kylään. lounaan jälkeen tähteet pakattiin tietenkin mukaan jotta olisi lounas tällekin päivälle. kuinka kultasta... espanja sujuu muuten todella hyvin, ainaki Gimenoiden kanssa ku he muistaa artikuloida ja auttaa minua sanojen kans. tuntuu hyvältä ymmärtää ja kommunikoida. onneks mulla on tämä varaperhe. olisin muuten niin hukassa.
nyt pitäs yrittää lukea "politica social" kurssia varten muutamat tekstit. ne vaan ei ole lyhyitä eikä helppoa kieltä... vaikeaa. taidan kuitenki säästää huomiselle ja valmistautua tanssitunnille. mulla on kahesti viikossa Funky-tanssitunnit ja jooga. tykkään piettää itteni aikataulutettuna, muute minun aika valuu hukkaan.. ja ihana olla ohjatuilla tunneilla pitkästä aikaa.
olispa mukava olla kotona, ulkona olis lunta ja pimeää ja kylmää, olis takassa tulet, olis kynttilöitä ja koko perhe koossa.
tiistai 2. marraskuuta 2010
lauantai 16. lokakuuta 2010
buenas.
taidan tykätä tästä kaupungista todella paljon. se että koko ajan tapahtuu, ihmiset on ulkona, kaduilla, puistoissa tekemässä juttujaan tai esiintymässä muille, näyttämässä taitojaan on jotain mikä on mulle tosi uutta. aina jos haluaa kuulla musiikkia, nähä tanssia tai muuta, ei tarvi muuta ku mennä puistoon, johon on kämpiltä n.500m, ja sieltä löytyy aina jotain.
se on täydellisin puisto mitä olen ikinä nähny (nii tv:ssä ku tosielämässä). no, ei ole paljoa kokemusta suurkaupunkien puistoista, mutta tässä on kaikki mitä MIE tarvin.
se on oivallinen juoksijoille, pyöräilijöile, koiranulkoilutukseen yms. on kivistä alustaa, mutta on myös "metsäpolkua" juoksijoile jotka välittää polviensa hyvinvoinnista :P
siellä on puita, siis PALJON puita. se on niin vihreä ja vehreä. siellä on suihkulähteitä joissa silmä lepää. etenkin palau de la musican edessä on suuri suihkulähdeallas jonka suihkulähteet usein pitää "tanssiesityksiä" kuuluisten klassisen musiikin klassikoiden tahtiin. ja pimeällä esitykseen kuuluu myös valoshow. kaikki tämä ilmaseks tietenki :P
siellä on lintuja, eritoten papukaijoja! vihreitä! ainaki paikallinen ystävätär sano että ne on "parrots". jonkumoisia kaijoja ainaki. upeita. eksoottisia suomalaisen silmään...
siellä on ainaki 2 skeittiparkkia. voi kui monia tunteja siellä vierähtääki ku vaa kattelee poikien temppuilua. VARSINKI ku osa on todella taitavia. bmx-pyöräilijöitä, voltteja, temppurullaluistelijoita, ramppeja, graffiteja.. vau.
puistossa on aina ihmisiä. AINA. ja se tarkottaa että jos haluaa yleisöä, se on oiva paikka. tänäänki siellä oli Capoeira-ryhmä hakemassa julkisuutta, tekemässä hommaansa tutuksi. niilä oli musiikkivehkeet mukana, rummut ja semmoset jousen näköset soittimet ja äänet avattuna. ne taputti ja rummutti tahtia ja laulo (luultavasti portugaliksi) ja samalla aina kaks "taistelijaa" piti lyhyet performanssit. potkut oli korkeita ja ne voltit! ne voltit! kovalta alustalta ponnistus ja voltti ilmassa, korkealla ilmassa!! kärrypyöriä, käsillä seisontaa. vau. todella todella vaikuttavan näköstä touhua. jätkät oli mielettömän taitavia. ja missä kunnossa. huhhuh. no. lahjakkaita miehiä ja tunnelma oli musiikin ansiosta aivan mieletön. yleisö taputti mukana ja niin edelleen. kiinnostuin kovasti... ni ja yhtä näistä "taistelijoista" pisti minun läsnäolo kovasti hymyilyttämään;) sain heilutuksetki ku jatkoin lenkkiä. hihih.
musiikkia puistosta löytyy kans aina. tänään esimerkiksi oli tämä capoeira-ryhmä ja joku herra soitti yhdellä sillalla säkkipilliä. ihan mieletön versio jostain tunnestusta laulusta. mieletöntä kuunneltava. jotkut harjottelee saksofoonejaan siellä. on myös joitain rumputunteja joissa eläkeläisrouvat harjottelee rytmejä nuoren afrikkalaismiehen kans. näihin liittyy myös useasti afrikkalaista tanssia esittävät ryhmät.. kitaran soittajia on kans. mm. MIE :P siellä on tosi lepposta mennä jammaileen hyvällä säällä. olen nähny kans yhen sähkökitaransa kans siellä harjottelemassa, un-plugged tosin :D
mieletön puisto. yhellä alueella järjestetään kaikenlaisia festareita, vasta oli mereneläväfestarit jotka jatku ainaki viikon. jne.
jardin de turia; lo quiero.
---
olin eilen espanjalaisen ystävättäreni luona. voi että rakastan sen vanhempia! ne on niin ystävällisiä. etenki äiti. se artikuloi mulle aina puheensa ja on kauhean kärsivällinen ja auttavainen minun espanjan kans. se kokkaa aina ja haluaa opettaa mulle kans sen reseptejä ja näyttää mulle klassikkoelokuvia. toissa kerrala sain siltä espanjalaisen kitara-CD:n. eilen isäntä kokkasi erikoistaan eli tortilla de patatas. hyvin tyypillinen espanjalainen ruoka. mutta ei ole tosiaa se tortilla minkä me suomessa tunnetaa. se on munakas jossa on paistettua perunaa sisällä. en oikei välitä potuista enkä munakkaista mutta TÄMÄ, tämä Quiqen tortilla, eeee ME ENCANTA! todella hyvää. oli myös tortilla de verduras, jossa oli kasviksia sisällä ja kypsennettyjä herkkusieniä & paprikaa. todella hyvää. edellisenä kertana emäntä teki Fideuaa, joka on niinkö paella, mutta riisin tialla on ohutta makaroonia. en oikein välittäny siitä. mutta siinä oli sepiaa ja merluzaa, siis kalmaria ja kummeliturskaa ja katkarapuja, ne oli hyviä. katottiin tämän ystävän kanssa elokuvaa ja syötiin siis illallinen. oikein mukava ilta.
--
siinä kaikki nyt vaihteeks. tai ei kaikki, ei edes murto-osa, mutta kaikki mikä nyt inspiroi kirjottamaan. :)
hasta pronto.
un besito, saana.
se on täydellisin puisto mitä olen ikinä nähny (nii tv:ssä ku tosielämässä). no, ei ole paljoa kokemusta suurkaupunkien puistoista, mutta tässä on kaikki mitä MIE tarvin.
se on oivallinen juoksijoille, pyöräilijöile, koiranulkoilutukseen yms. on kivistä alustaa, mutta on myös "metsäpolkua" juoksijoile jotka välittää polviensa hyvinvoinnista :P
siellä on puita, siis PALJON puita. se on niin vihreä ja vehreä. siellä on suihkulähteitä joissa silmä lepää. etenkin palau de la musican edessä on suuri suihkulähdeallas jonka suihkulähteet usein pitää "tanssiesityksiä" kuuluisten klassisen musiikin klassikoiden tahtiin. ja pimeällä esitykseen kuuluu myös valoshow. kaikki tämä ilmaseks tietenki :P
siellä on lintuja, eritoten papukaijoja! vihreitä! ainaki paikallinen ystävätär sano että ne on "parrots". jonkumoisia kaijoja ainaki. upeita. eksoottisia suomalaisen silmään...
siellä on ainaki 2 skeittiparkkia. voi kui monia tunteja siellä vierähtääki ku vaa kattelee poikien temppuilua. VARSINKI ku osa on todella taitavia. bmx-pyöräilijöitä, voltteja, temppurullaluistelijoita, ramppeja, graffiteja.. vau.
puistossa on aina ihmisiä. AINA. ja se tarkottaa että jos haluaa yleisöä, se on oiva paikka. tänäänki siellä oli Capoeira-ryhmä hakemassa julkisuutta, tekemässä hommaansa tutuksi. niilä oli musiikkivehkeet mukana, rummut ja semmoset jousen näköset soittimet ja äänet avattuna. ne taputti ja rummutti tahtia ja laulo (luultavasti portugaliksi) ja samalla aina kaks "taistelijaa" piti lyhyet performanssit. potkut oli korkeita ja ne voltit! ne voltit! kovalta alustalta ponnistus ja voltti ilmassa, korkealla ilmassa!! kärrypyöriä, käsillä seisontaa. vau. todella todella vaikuttavan näköstä touhua. jätkät oli mielettömän taitavia. ja missä kunnossa. huhhuh. no. lahjakkaita miehiä ja tunnelma oli musiikin ansiosta aivan mieletön. yleisö taputti mukana ja niin edelleen. kiinnostuin kovasti... ni ja yhtä näistä "taistelijoista" pisti minun läsnäolo kovasti hymyilyttämään;) sain heilutuksetki ku jatkoin lenkkiä. hihih.
musiikkia puistosta löytyy kans aina. tänään esimerkiksi oli tämä capoeira-ryhmä ja joku herra soitti yhdellä sillalla säkkipilliä. ihan mieletön versio jostain tunnestusta laulusta. mieletöntä kuunneltava. jotkut harjottelee saksofoonejaan siellä. on myös joitain rumputunteja joissa eläkeläisrouvat harjottelee rytmejä nuoren afrikkalaismiehen kans. näihin liittyy myös useasti afrikkalaista tanssia esittävät ryhmät.. kitaran soittajia on kans. mm. MIE :P siellä on tosi lepposta mennä jammaileen hyvällä säällä. olen nähny kans yhen sähkökitaransa kans siellä harjottelemassa, un-plugged tosin :D
mieletön puisto. yhellä alueella järjestetään kaikenlaisia festareita, vasta oli mereneläväfestarit jotka jatku ainaki viikon. jne.
jardin de turia; lo quiero.
---
olin eilen espanjalaisen ystävättäreni luona. voi että rakastan sen vanhempia! ne on niin ystävällisiä. etenki äiti. se artikuloi mulle aina puheensa ja on kauhean kärsivällinen ja auttavainen minun espanjan kans. se kokkaa aina ja haluaa opettaa mulle kans sen reseptejä ja näyttää mulle klassikkoelokuvia. toissa kerrala sain siltä espanjalaisen kitara-CD:n. eilen isäntä kokkasi erikoistaan eli tortilla de patatas. hyvin tyypillinen espanjalainen ruoka. mutta ei ole tosiaa se tortilla minkä me suomessa tunnetaa. se on munakas jossa on paistettua perunaa sisällä. en oikei välitä potuista enkä munakkaista mutta TÄMÄ, tämä Quiqen tortilla, eeee ME ENCANTA! todella hyvää. oli myös tortilla de verduras, jossa oli kasviksia sisällä ja kypsennettyjä herkkusieniä & paprikaa. todella hyvää. edellisenä kertana emäntä teki Fideuaa, joka on niinkö paella, mutta riisin tialla on ohutta makaroonia. en oikein välittäny siitä. mutta siinä oli sepiaa ja merluzaa, siis kalmaria ja kummeliturskaa ja katkarapuja, ne oli hyviä. katottiin tämän ystävän kanssa elokuvaa ja syötiin siis illallinen. oikein mukava ilta.
--
siinä kaikki nyt vaihteeks. tai ei kaikki, ei edes murto-osa, mutta kaikki mikä nyt inspiroi kirjottamaan. :)
hasta pronto.
un besito, saana.
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
maanantai 4. lokakuuta 2010
huija ko onki vaikeaa. nimittäin lepääminen.
joudun ehkä tunnustamaan että olen ehkä juossut liikaa. liian pitkiä lenkkejä liian lyhyellä levolla. nimittäin palautumista ei tunnu nyt tapahtuvan ollenkaan. jalat tuntuu koko ajan siltä että olis justiinsa juostu se 12km. portaat on hankalia. jalat vaa yksinkertasesti painaa satoja kiloja. lepäsin eilisen, yleensä ajattelen sen yhen päivän tekevän tempun. mutta tänään... ei puhettakaan. tilanne on ihan sama. suunnittelin jo innoissani lenkkiä ja kuvittelin sen olevan yhtä helppo ko aina mutta jouduin jäämään kotia. emmie näilä jaloila lähe mihinkään. sen tietää mitä se juokseminen sitte on. se on väkinäistä, eikä tosiaan mikään lennokas lenkki ole luvassa..
kuinka vaikeaakaan voi olla vaan olla. levätä... hirveän vaikeaa. pää mennee sekasin.
tiän että tämä on vain hyväksi mulle mutta... semmonen luhistumisen tunne on vain niin kova. haluan saaha jalkani takasi.. ehkä siis lepään. harmi juttu.
joudun ehkä tunnustamaan että olen ehkä juossut liikaa. liian pitkiä lenkkejä liian lyhyellä levolla. nimittäin palautumista ei tunnu nyt tapahtuvan ollenkaan. jalat tuntuu koko ajan siltä että olis justiinsa juostu se 12km. portaat on hankalia. jalat vaa yksinkertasesti painaa satoja kiloja. lepäsin eilisen, yleensä ajattelen sen yhen päivän tekevän tempun. mutta tänään... ei puhettakaan. tilanne on ihan sama. suunnittelin jo innoissani lenkkiä ja kuvittelin sen olevan yhtä helppo ko aina mutta jouduin jäämään kotia. emmie näilä jaloila lähe mihinkään. sen tietää mitä se juokseminen sitte on. se on väkinäistä, eikä tosiaan mikään lennokas lenkki ole luvassa..
kuinka vaikeaakaan voi olla vaan olla. levätä... hirveän vaikeaa. pää mennee sekasin.
tiän että tämä on vain hyväksi mulle mutta... semmonen luhistumisen tunne on vain niin kova. haluan saaha jalkani takasi.. ehkä siis lepään. harmi juttu.
lauantai 2. lokakuuta 2010
Xatíva.
oltiin päivä kuopiolaisen lääkistyttö-Suvin kanssa läheisessä "kylässä" joka oli kyllä pieni kaupunki.
ennen lähtöä tosin myös tapahtu jotain. heräsin viideltä. nousin ylös. olo oli aika kummallinen... tuntu vaan että on noustava ylös. tietokoneen laitoin päälle, facebookki auki ja eka juttu mikä tulee vastaan on päivitys lipuista jonka sarkku oli ostanu kotia. tuli ihan hirveä kiristys rintaan ja eksyin sitte vertailemaan pariks tunnin lentojen hintoja ja pohtimaan lentopäiviä. ne tuli ko jotenkin taivaanlahjana tosi helposti ja halvimmat lennotki vaan jotenki ilmesty. eikä ollu edes monen vaihdon eikä odottamisen lennot. ja.. no. ostin tietenki ne. ne lennot. olen yli 2vkoa suomessa. ja mikä olo sen jälkeen.. olisin voinu vaikka lentää. oli nii kevyt ja helpottunu ja hyvä olo.
mie uskon kaikenlaiseen johdatukseen ja kohtaloon ja tarkotuksiin. nuitten lentojen takia mie heräsin. se oli jotain mikä piti tehä. ja sehän hoitu hienosti.
jotenki nyt on taas hirveän helppo olla täällä ko tietää että kotia pääsee kyllä taas kohta.
tosiaan. lentoja vertaillessa herätyskello soittiki sitte että herätys ja reissun päälle. kävelin keskustaan ko ajattelin että lepopäivä ni häätyy saaha pakolliset kilometrit kuitenki teholiikuttua. haha. koko päivänä muuta sitte tehnykään ja nyt särkee jalkoja ja väsyttää niin tuhottomasti.
mentiin junalla noin 50km päähän valenciasta tämän suvin kanssa. maisemat vaihtu aika maalaistunnelmiin melko nopeasti. ilma tuoksu ja tuntu ihan eriltä ko kaupungissa. kiivettiin sitte semmoselle "vuorelle" ja mentiin kattomaan semmosta linnotusta. se oli aika hieno... (kuva yllä)
nousujen, ihastelujen ja laskujen jälkeen mentiin syömään pikkukahvilaan miekkakalaa ja kummeliturskaa ja suklaamoussea ja palattiin valenciaan. no, mie en vielä lopettanu pitkää päivääni vaa jatkoin keskustaan ja pyörähtelin muutamassa liikkeessä ja kävin taas syli tyhjänä ihastelemassa valtavaa ekomarkettia. ahh. keskustasta kävelin vielä kaupungin puistoon ja menin levähtämään skeittiparkkiin ja seku katteleen poikien temppuilua. siinä vierähtiki se loppu mitä illasta oli jäljelä. skeittaus on mieletöntä katteltavaa ku pojat osaa jotai. ja sitte siinä oli temppupyöräilijöitä ja temppurullistelijoita. oli tosi viihyttävää:D
hyvä että pääsin enää jaloilleni ko alko viiletä ja päivä kävi pimeäks. raahauduin vielä kävellen kämpille ja olen niin poikki. vuorilla oli yli 30astetta ja tuli hikoiltua ja patikoitua ja patikoitua vielä kaupungissaki ja... nyt haluan suihkuun ja jalkahieronnnnnan!
torstai 30. syyskuuta 2010
VLC
päivään mahtuu niin paljon ku siihen vaa kehtaa mahuttaa. sitä tekkee niin paljon aikaavieviä turhia asioita ja sitte valittaa ettei ole muka aikaa tehä jotain tärkeää. konkreettinen esimerkki minun päivien aikavarkaista on ku löydän uusia biisejä spotifystä, laitan musat täysille ja kuuntelen ja pelaan pasianssia :D siihen menee ihan hullusti aikaa.
noh, heräsin täällä valencian kämpän huoneessani kesken kaiken tohelluksen oivallukseen että JOS lopetan turhan pasianssin pelaamisen, VOISIn käyttää sen ajan hmm, SOITTAMISEEN?! ajattelin asiaa enemmän ja tajusin kuinka PALJON kaipasin kitaraa.. todella paljon! alotin sen sillon 16-17vuotiaana, soitin joka päivä vähän, se oli yks semmone sääntö, rutiini, joka piti toistaa. noh, soittaminen muuttu suorittamiseks. se jäi... se jäi varmaan vuodeks. kannoin kitaran rovaniemen kämppään ja soitin sitä ehkä.. 2 kertaa?!
nyt olen ottanu uuden elämän asenteen. olen oppinu ihan hirveästi itestäni, etenkin juuri tuon rovaniemi-vuoden aikana. tajusin miksi soitan ja kenelle soitan. soitan itelleni koska rakastan sitä! en ole velvollinen päivittämään kenellekään mitä uusia temppuja olen oppinu tai mikä riffi ei onnistu. soitan itelleni ja soitan sillä tasolla mihin kykenen tai missä viihdyn.
en saanu raahattua kitaraa tänne espanjaan. se on oikeastaan aika hurja juttu. jos kitara olis merkinny mulle niin paljon kun nyt olen tajunnut lähtiessä tänne, olisin keksiny keinot sen saamiseks tänne. mutta en, en edes harmitellut että nyt se kitara jää suomeen. tajusin sen vasta viime viikolla. tarve soittaa on tullut takaisin. ja tarvittin kitaran. ostin sen. mie, joka olen aika hullun pihi. ostin kitaran vaikka mulla on niitä kolme kotona. selvästi tarvin vielä tämän. tottakai, ne kolme on KOTONA. mie olen espanjassa. tässä elämässä täällä tarvin tämän, espanjalaisen kitaran. olen niin onnellinen että sain tämän harrastuksen takasin. kiitos.
---
noh. tämä päiväkirja juttu on aika hyvä. olen aina ollu semmonen että on pitäny ikuistaa kaikki tärkeät (ja arkiset!) jutut tulevaisuutta varten. mulla oli jo pienenä semmone pieni arkku minne säilöin tavaroita päiväyksellä. konkreettisia päiväkirjoja mulla on varmaa yli 4. pikkuhiljaa kirjottaminenki on vain jääny. ku alotin tämän blogin ni kirjotin varmaa joka toinen päivä ainaki. nyt vARMAAn vuoteen ei ole tullu aktiivisesti kirjotettua. itseasiassa aika hurjaa, luin jotain sekavia sepustuksia vuelta 2008 tässä blogissa. hämmästyin. siis että aloin kirjottaan 2v. sitte! sitä unohtaa niin paljon. ainaki mie unohan. ehkä siks kirjotan. että olis jotaki todisteita eletystä elämästä. ja tunnetuista tunteista.
hehe. etenki nuo "tunnetut tunteet" on melko jänniä. tai siis niistä on tosi jännä lukea jälkikätheen. ko jos on oikeasti iha 100% jossaki jutussa ni ei sitä oikei pysty irrottautuun tilanteesta ja kattomaan sitä objektiivisesti. eikä näin ollen siis oikein voi ehkä ajatella kauhean järkevästi eikä ossaa olla oikein hättäilemättä. vasta näin jälkikätteen ko lukkee juttuja menneestä tajuaa niin paljon enemmän. ehkä sitä on oppinu jotaki.
--
hmm. kuulumisia espanjasta. tiiän että ajattelisin sitte vaihon jälkeen että miksen mie kirjottanu minun päivistä valenciassa mitään. ko sitähän unohtaa. vaihtovuosi on tieten aika merkittävä juttu nuoren ihmisen elämässä ja.. pitäshän se ikuistaa.
onhan tämä ihana maa. ihmiset on pääosin ystävällisiä mutta ei voi mitenkään ylistää. asiakaspalvelu on huomattavasti vähempiarvonen juttu ku työntekijöiden viihtyminen työpaikallaan. se on ollu jännä huomata. meilä suomessa se on kyllä hirveän tiukkaa. tai siis niinkö kuri on kauhean tiukka. asiakaspalvelu on yleensä se kaikista tärkein juttu, ykkösenä tulee asiakaspalvelu ja vasta sen jälkeen kaikki muut. täällä jos myyjällä tulee puhelu niin tottakai siihen vastataan VAIKKA jonossa oli kymmeniä ihmisiä. "kyllä ne ihmiset oottaa..." ja onhan myyjälä kaks kättä, toisela voipi puhua puhelimeen ja toisela voipi antaa rahasta takasi ja huutaa hasta luegot. TAI jos on joku hyvä juoru/juttu kollegan/tutun asiakkaan kans niin se häätyy EKA selvittää ennen ku otetaa seuraava, mahdollisesti kiireinen, asiakas hoitoon. ei näilä ihmisilä ole kiire. se on HUOMATTU.
joka paikkaan saat jonottaa. pahin on tuo meän yliopisto, universitat de valencia. ihanko niile EI tulis yhtä kauheat määrät vaihto-oppilaita joka syksy ja kevät. organisointi on NIIN retuperällä. opintojen rekisteröintejä tehhää varmaan kolmesti, papereita heitellään toimistoista toiseen, luennot alkaa 15. pvä ja sie voit rekisteröityä 27. pvä joten kaks viikkoa luennoista mennee sulta aikalaila ohi. ja niin, huomaa, englantia EI puhuta. joten infotilaisuudetki joita on monia saattaa mennä pääosin yli ymmärryksen.
hauskaa tässähän oli se että mie en edes ajatellu että se espanjan kieli vois olla niinkööööö hyödyllinen! niinkö oikeasti, että ei ne oikeasti puhu englantia. noo, opettelinhan mie edellisen kesän (3kk töissä Shell Jopparissa) niin, puol tuntia ennen töihin lähtöä/töiden jälkeen vähä kieltä lukemalla vanhaa oppikirjaa. MUTTA, tulin tänne ajoissa, 27.8 ja 1.9-21-9 oli kielikurssi, 2,5h päivässä. NYT? puhun espanjaa, ymmärrän sen. onneks on kielipäätä. eihän tästä muute olis tullu mitää.
--
mutta joo. vielä tuosta asiakaspalvelusta joka on selvästi jääny minua vaivaamaan, johtuen ehkäpä siitä että vietin taas ikävähkön kesän ikävähkössä duunissa niska limassa työskennellen asiakaspalvelijana, ja tajusin tosissani vihaavan tätä alaa,koska jos minun on pitäny pystyä olemaan se ystävällinen palvelija mielialasta riippumatta, vaikeista ja ikävistä asiakkaista riippumatta, niin täällä edes mukavat asiakkaat ei saa aina mukavaa palvelua. tai koskaan? ehkä joskus. enivei... parasta tässä on se että ihmiset, joiden TYÖ on vastata kysymyksiin, se on siis se työnkuvaus, niin nämä ihmiset keksii tekosyitä tai muita keinoja jotta ne pääsis auttamasta sinua. tämmöstä löytyy siis minun yliopistosta täällä. noh, nuita selkkauksia kaikkien rekisteröintien kanssa on ollu aikalaila ja piti sitte kysellä vähä mite hommat oikein toimii. sillonhan mennää täällä ainaki sihteereitten puheille, jotka on SITÄ varten. eka jonotat noooin tunnin koska kiirettähän ei ole? ja sitte ko pääset tiskile ni sihteeri huomaa ja kuulee että olet ulkomaailainen ja ensimmäisen sanas jälkeen sihteeri sanoo ETTEI YMMÄRRÄ ja että odota ni tuo toinen palvelee sinua. okei, sanoin ehkä sanan, ja ihan oikein, ja sain tämän vastauksen. noh, odotin jälleen varmaa 45min ja häivyin. koska ei sieltä ollu kukaa tulossa auttamaan. törmäsin pihalla sitte minun mentor/tuutoriin joka sano että ne ei vain _JAKSA auttaa, ni ne keksii jotain syitä. SELVÄ! mukavaa!
---
tällä hetkelä asiat on melko hyvin. on ollu tosi huonoja päiviä millon on tuntunu ettei tästä tule yhtään mitään. kaipaan perhettä ja ystäviä ja LAPIN YLIOPISTOA ja oikeata opiskelua ja minusta on tuntunu että hukkaan täälä vain aikaani ja että olen itsekäs ko tulin tänne viettämään aikaa "yksinäni" ilman kaikkia niitä rakkaita ihmisiä jotka kuuluu minun elämään. olin niin tulossa kotia monena iltana ku en tienny mitä tehä seuraavaks ja että tuleeko mistään mitään ja niin edelleen.
vaikeaahan tämä välissä on.
mutta nyt on hyvin. vaikka kaipaus on kauhean suuri, edelleen kamat on ympäri kämppää ja sopimukset edelleen voimassa. skype on ehkä minun pelastus. se on parempi ku päivittäiset soitot äitile rovaniemeltä, se on enemmän! :D
kouluki alkaa rullata. olihan tässä eka opettelu mite kaikki nettiportaalit toimii, kursseile ilmottautumiset, niitten löytämiset netistä ja kaikki muut käytännön hommat. nyt ne alkaa olla hanskassa ja saa kohta puolin alkaa oikeasti nauttimaan opiskelijan elämästä valenciassa. joka päivä tutustuu uusiin ihmisiin ja, noh, oppii uutta ainaki itestä.
ens viikolla alkaa urheilut, ilmottauduin joogaan ja funky- ja african danceen. gonna be good!
--
kaupunki on ihana. täällä on kaikille kaikkea. onhan sitä tullu pyörittyä kaupungeissa, suurissa, mutta nyt viimein niinkö tuntee jonku kodiksi ja että nämä jutut mitä täällä on niin on myös minua varten. se on jännää. parasta tässä kaupungissa on ehkä tämä vanha joki, joka on nyt puisto. se halkoo kaupungin ja on taivas minun juoksuharrastukselle. on tullu juostua aika hurjan paljon! lenkit on siitä suomen tunnin lenkeistä muuttunu 1,5-1,45h :D jos mukana on pientä puistojumppaa ni saatan olla reissussa 2h. kilometreistä en tiä mutta luulen että tuo 1,5h lenkki olis jotain 12km. se menee kui siivillä koska koko ajan on nähtävää ja maisema muuttuu. ilma on hyvänlaatusta ja puut antaa ihanan varjon. varjot oli ainaki aluksi niin pelastus koska ekat viikot täällä oli yli +30 koko ajan. nyt alkaa viiletä, nyt on 25astetta ja se on aika viileä täällä! tarvii jo peittoa ku laittaa nukkumaan eikä ole hiki koko ajan :D
--
onkohan tässä nyt kaikki.
yritän kirjottaa useammin. sori tämmönen ajatuksenvirtaa-muoto tällä kirjotuksella. on helpompi kirjottaa näin.. ehkä vaikea ymmärtää.
noh, heräsin täällä valencian kämpän huoneessani kesken kaiken tohelluksen oivallukseen että JOS lopetan turhan pasianssin pelaamisen, VOISIn käyttää sen ajan hmm, SOITTAMISEEN?! ajattelin asiaa enemmän ja tajusin kuinka PALJON kaipasin kitaraa.. todella paljon! alotin sen sillon 16-17vuotiaana, soitin joka päivä vähän, se oli yks semmone sääntö, rutiini, joka piti toistaa. noh, soittaminen muuttu suorittamiseks. se jäi... se jäi varmaan vuodeks. kannoin kitaran rovaniemen kämppään ja soitin sitä ehkä.. 2 kertaa?!
nyt olen ottanu uuden elämän asenteen. olen oppinu ihan hirveästi itestäni, etenkin juuri tuon rovaniemi-vuoden aikana. tajusin miksi soitan ja kenelle soitan. soitan itelleni koska rakastan sitä! en ole velvollinen päivittämään kenellekään mitä uusia temppuja olen oppinu tai mikä riffi ei onnistu. soitan itelleni ja soitan sillä tasolla mihin kykenen tai missä viihdyn.
en saanu raahattua kitaraa tänne espanjaan. se on oikeastaan aika hurja juttu. jos kitara olis merkinny mulle niin paljon kun nyt olen tajunnut lähtiessä tänne, olisin keksiny keinot sen saamiseks tänne. mutta en, en edes harmitellut että nyt se kitara jää suomeen. tajusin sen vasta viime viikolla. tarve soittaa on tullut takaisin. ja tarvittin kitaran. ostin sen. mie, joka olen aika hullun pihi. ostin kitaran vaikka mulla on niitä kolme kotona. selvästi tarvin vielä tämän. tottakai, ne kolme on KOTONA. mie olen espanjassa. tässä elämässä täällä tarvin tämän, espanjalaisen kitaran. olen niin onnellinen että sain tämän harrastuksen takasin. kiitos.
---
noh. tämä päiväkirja juttu on aika hyvä. olen aina ollu semmonen että on pitäny ikuistaa kaikki tärkeät (ja arkiset!) jutut tulevaisuutta varten. mulla oli jo pienenä semmone pieni arkku minne säilöin tavaroita päiväyksellä. konkreettisia päiväkirjoja mulla on varmaa yli 4. pikkuhiljaa kirjottaminenki on vain jääny. ku alotin tämän blogin ni kirjotin varmaa joka toinen päivä ainaki. nyt vARMAAn vuoteen ei ole tullu aktiivisesti kirjotettua. itseasiassa aika hurjaa, luin jotain sekavia sepustuksia vuelta 2008 tässä blogissa. hämmästyin. siis että aloin kirjottaan 2v. sitte! sitä unohtaa niin paljon. ainaki mie unohan. ehkä siks kirjotan. että olis jotaki todisteita eletystä elämästä. ja tunnetuista tunteista.
hehe. etenki nuo "tunnetut tunteet" on melko jänniä. tai siis niistä on tosi jännä lukea jälkikätheen. ko jos on oikeasti iha 100% jossaki jutussa ni ei sitä oikei pysty irrottautuun tilanteesta ja kattomaan sitä objektiivisesti. eikä näin ollen siis oikein voi ehkä ajatella kauhean järkevästi eikä ossaa olla oikein hättäilemättä. vasta näin jälkikätteen ko lukkee juttuja menneestä tajuaa niin paljon enemmän. ehkä sitä on oppinu jotaki.
--
hmm. kuulumisia espanjasta. tiiän että ajattelisin sitte vaihon jälkeen että miksen mie kirjottanu minun päivistä valenciassa mitään. ko sitähän unohtaa. vaihtovuosi on tieten aika merkittävä juttu nuoren ihmisen elämässä ja.. pitäshän se ikuistaa.
onhan tämä ihana maa. ihmiset on pääosin ystävällisiä mutta ei voi mitenkään ylistää. asiakaspalvelu on huomattavasti vähempiarvonen juttu ku työntekijöiden viihtyminen työpaikallaan. se on ollu jännä huomata. meilä suomessa se on kyllä hirveän tiukkaa. tai siis niinkö kuri on kauhean tiukka. asiakaspalvelu on yleensä se kaikista tärkein juttu, ykkösenä tulee asiakaspalvelu ja vasta sen jälkeen kaikki muut. täällä jos myyjällä tulee puhelu niin tottakai siihen vastataan VAIKKA jonossa oli kymmeniä ihmisiä. "kyllä ne ihmiset oottaa..." ja onhan myyjälä kaks kättä, toisela voipi puhua puhelimeen ja toisela voipi antaa rahasta takasi ja huutaa hasta luegot. TAI jos on joku hyvä juoru/juttu kollegan/tutun asiakkaan kans niin se häätyy EKA selvittää ennen ku otetaa seuraava, mahdollisesti kiireinen, asiakas hoitoon. ei näilä ihmisilä ole kiire. se on HUOMATTU.
joka paikkaan saat jonottaa. pahin on tuo meän yliopisto, universitat de valencia. ihanko niile EI tulis yhtä kauheat määrät vaihto-oppilaita joka syksy ja kevät. organisointi on NIIN retuperällä. opintojen rekisteröintejä tehhää varmaan kolmesti, papereita heitellään toimistoista toiseen, luennot alkaa 15. pvä ja sie voit rekisteröityä 27. pvä joten kaks viikkoa luennoista mennee sulta aikalaila ohi. ja niin, huomaa, englantia EI puhuta. joten infotilaisuudetki joita on monia saattaa mennä pääosin yli ymmärryksen.
hauskaa tässähän oli se että mie en edes ajatellu että se espanjan kieli vois olla niinkööööö hyödyllinen! niinkö oikeasti, että ei ne oikeasti puhu englantia. noo, opettelinhan mie edellisen kesän (3kk töissä Shell Jopparissa) niin, puol tuntia ennen töihin lähtöä/töiden jälkeen vähä kieltä lukemalla vanhaa oppikirjaa. MUTTA, tulin tänne ajoissa, 27.8 ja 1.9-21-9 oli kielikurssi, 2,5h päivässä. NYT? puhun espanjaa, ymmärrän sen. onneks on kielipäätä. eihän tästä muute olis tullu mitää.
--
mutta joo. vielä tuosta asiakaspalvelusta joka on selvästi jääny minua vaivaamaan, johtuen ehkäpä siitä että vietin taas ikävähkön kesän ikävähkössä duunissa niska limassa työskennellen asiakaspalvelijana, ja tajusin tosissani vihaavan tätä alaa,koska jos minun on pitäny pystyä olemaan se ystävällinen palvelija mielialasta riippumatta, vaikeista ja ikävistä asiakkaista riippumatta, niin täällä edes mukavat asiakkaat ei saa aina mukavaa palvelua. tai koskaan? ehkä joskus. enivei... parasta tässä on se että ihmiset, joiden TYÖ on vastata kysymyksiin, se on siis se työnkuvaus, niin nämä ihmiset keksii tekosyitä tai muita keinoja jotta ne pääsis auttamasta sinua. tämmöstä löytyy siis minun yliopistosta täällä. noh, nuita selkkauksia kaikkien rekisteröintien kanssa on ollu aikalaila ja piti sitte kysellä vähä mite hommat oikein toimii. sillonhan mennää täällä ainaki sihteereitten puheille, jotka on SITÄ varten. eka jonotat noooin tunnin koska kiirettähän ei ole? ja sitte ko pääset tiskile ni sihteeri huomaa ja kuulee että olet ulkomaailainen ja ensimmäisen sanas jälkeen sihteeri sanoo ETTEI YMMÄRRÄ ja että odota ni tuo toinen palvelee sinua. okei, sanoin ehkä sanan, ja ihan oikein, ja sain tämän vastauksen. noh, odotin jälleen varmaa 45min ja häivyin. koska ei sieltä ollu kukaa tulossa auttamaan. törmäsin pihalla sitte minun mentor/tuutoriin joka sano että ne ei vain _JAKSA auttaa, ni ne keksii jotain syitä. SELVÄ! mukavaa!
---
tällä hetkelä asiat on melko hyvin. on ollu tosi huonoja päiviä millon on tuntunu ettei tästä tule yhtään mitään. kaipaan perhettä ja ystäviä ja LAPIN YLIOPISTOA ja oikeata opiskelua ja minusta on tuntunu että hukkaan täälä vain aikaani ja että olen itsekäs ko tulin tänne viettämään aikaa "yksinäni" ilman kaikkia niitä rakkaita ihmisiä jotka kuuluu minun elämään. olin niin tulossa kotia monena iltana ku en tienny mitä tehä seuraavaks ja että tuleeko mistään mitään ja niin edelleen.
vaikeaahan tämä välissä on.
mutta nyt on hyvin. vaikka kaipaus on kauhean suuri, edelleen kamat on ympäri kämppää ja sopimukset edelleen voimassa. skype on ehkä minun pelastus. se on parempi ku päivittäiset soitot äitile rovaniemeltä, se on enemmän! :D
kouluki alkaa rullata. olihan tässä eka opettelu mite kaikki nettiportaalit toimii, kursseile ilmottautumiset, niitten löytämiset netistä ja kaikki muut käytännön hommat. nyt ne alkaa olla hanskassa ja saa kohta puolin alkaa oikeasti nauttimaan opiskelijan elämästä valenciassa. joka päivä tutustuu uusiin ihmisiin ja, noh, oppii uutta ainaki itestä.
ens viikolla alkaa urheilut, ilmottauduin joogaan ja funky- ja african danceen. gonna be good!
--
kaupunki on ihana. täällä on kaikille kaikkea. onhan sitä tullu pyörittyä kaupungeissa, suurissa, mutta nyt viimein niinkö tuntee jonku kodiksi ja että nämä jutut mitä täällä on niin on myös minua varten. se on jännää. parasta tässä kaupungissa on ehkä tämä vanha joki, joka on nyt puisto. se halkoo kaupungin ja on taivas minun juoksuharrastukselle. on tullu juostua aika hurjan paljon! lenkit on siitä suomen tunnin lenkeistä muuttunu 1,5-1,45h :D jos mukana on pientä puistojumppaa ni saatan olla reissussa 2h. kilometreistä en tiä mutta luulen että tuo 1,5h lenkki olis jotain 12km. se menee kui siivillä koska koko ajan on nähtävää ja maisema muuttuu. ilma on hyvänlaatusta ja puut antaa ihanan varjon. varjot oli ainaki aluksi niin pelastus koska ekat viikot täällä oli yli +30 koko ajan. nyt alkaa viiletä, nyt on 25astetta ja se on aika viileä täällä! tarvii jo peittoa ku laittaa nukkumaan eikä ole hiki koko ajan :D
--
onkohan tässä nyt kaikki.
yritän kirjottaa useammin. sori tämmönen ajatuksenvirtaa-muoto tällä kirjotuksella. on helpompi kirjottaa näin.. ehkä vaikea ymmärtää.
lauantai 28. elokuuta 2010
Estoy en Valencìa!
taalla ollaan. vihdoin, tai oikeastaan jo nyt. eikos tanne pitany tulla vasta "ens syksyna" tai "parin kuukauen paasta"... mihin se aika oikeen kuluu.
matka oli aivan kauhea. se alkoki ihan kauheasti. tai ehka liiottelen... stressia vain oli ihan liikaa. mutta kyllahan sen ymmartaa, otapa ite vaa ja lahe vuodeksi pois. on se vaikeaa. tai ei se ole helppoa. mulle viela kaiken lisaks ko olen hirvean herkka ja kiinni perheessa. tai siis sillaa kiinni etta ollaan hirvean laheisia kaikkien kans. on se sitten hankalaa vaan ottaa ja lahtea ja jattaa kaikki. silta minusta tuntu, siis etta jatin kaikki. stressasin sita etta olen itsekas, irrotan itteni tiiviista perheyhteisosta itsekkaitten tulevaisuuden suunnitelmien kannustamana.
okei... stressasin ja aloin pohtia liikaa ja otin ehka liikaakin syntia kontolleni. pari paivaa oli kylla vaikeita, siis just ne paivat ku sanottiin etta hei hei. kuka senki on keksiny etta pitaa hyvastella. ja ku ei tajunnu ajatella asiaa niin etta ei mikaan ajanjakso paaty siihen etta mie lahen, ja etta en lahe kuin vain "joksikin" aikaa. vain joksikin aikaa.. en jaa omale tielleni. tai mista sen nyt tietaa. mutta sita on turha etukateen alkaa murhetimaan.
no... hyvastit perheelle oli kauhean vaikeat. etenkin mummin ja ukin kohdalla. en edes mielellani muistele koko kohtausta. pitaa vaa ajatella etta siella ne on ja viela lahempana ne on minun ajatuksissa. ja yhteytta voi pitaa muutenkin kuin vain nakemalla, muutenkin kuin konkreettisesti nakemalla.
hyvastien jattohan ei tietenkaan jaany vain perheeseen, piti ystavilleki sanoa hei. kiitos pitaa vaan sanoa etta omistaa sellasia ystavia kuin mie. viiminen paiva ennen lahtoa ystavien seurassa kuuluu niihin paiviin joita ei halua unohtaa, joista pittaa muistaa osata kiittaa.
noh. viimein ku paas silmay turvonneena lahtemaan stressi alko toenteola lisaamaan pulssia. ei kait matkaamisessa muuten mutta ko kamaa oli tietenkin varattu koko vuoden tarpeita varten, ja kylla, sita oli kymmenia ja kymmenia kiloja. arvokasta tavaraa! alkaa sitte murehtiin kaikki maholliset aksidentit mita voipi sattua ku roudailee kamoja junasta, lentokoneesta, bussista ja asunnosta toiseen. olis voinu olla helpompaa.
noh. kaiken kukkuraks jo valmiiks lennoista ja muista stressaantuneena sain tulehuksen valikorvaan. ja mulle jos jollekkin lennot on vaikeita paineen vaihteluiden takia. minun korvat on melkein aina lentojen jalkeen niin kipeat ettei sanoin voi kuvata. lahteapa sitte lentamaan ja vaihtamaa konetta tulehtunneen korvan kans. onneks korvat ei temppuillu kovasti kuitenkaan naila matkoila. keksin erilaisen tekniikan taas tasaamaan paineita...
noh. aloin tietenki saastamaan matkustuskuluissa lisaamalla odottamista. ekat odotukset etta paasi tukholmaan. okei, vain pari tuntia. mutta kun paasin tukholmaan niin alko kuuden tunnin odotus. sehan ei viela riittany vaa kone oli tunnin myohassa JA olin jatkoyhteyden Alicantesta Valenciaan jo varannut, maksanut ja varannut bussiliput. ja tama lentojen myohastyminenhan se vasta riemastutti! loin lennolla hanskat tiskiin etta ei voi mitaa. olin ollu reissussa jo kellon ympari ja en enaa vaan jaksanu. totta puhuen enhan mie asialle olis mitaan voinukaan. onneks en jaksanu alkaa sita stressaamaan. paatin etta loydan bussin jos loydan, ehdin jos ehdin. aina sita jollakin paasee sitten joskus ainaki.
noh, lento oli tosiaan myohassa tunnin. ei siina mitaan, mutta ko paas lentokoneesta ja huomasi tosiaa saapuneensa espanjaan, asteita oli reilu 30. mullahan oli paalla tietenkin suomen ilmastolle sopivat vaatteet jotka ei todellakaan enaa olis mahtunu laukkuihin jotka huusi jo valmiiksi. OLI KUUMA. hikoilin ko pieni porsas ko laukoin kaytavia pitkin rukoillen etta laukku olis loytany perille myos. laukku loyty thank god! mutta mulla oli kuuma. mutta mulla ei myoskaan ollu aikaa vaihtaa vaatteita koska piti se bussiyhteys loytaa, perillahan en viela ollu. okei, olin tunnin myohassa varatusta bussiyhteydesta MUTTA joku enkelikuski tuli samantien kun loysin kysymalla oikealle pysakille bussinsa kanssa ja oli menossa kuin menossa benidormiin jossa piti jalleen vaihtaa autoa. paasin matkaan. ja KUUMA oli... todella kuuma. bussin mukaan 36. bussissa oli onneks hyva ilmastointi...
paasin sitte benidormiin. mutta ehen ollu tietenkaan viela perilla. jallleen 30kg matkatavaraa mukaan ja odottelemaan jatkoyhteytta valenciaa joka saaapui KOLMEN TUNNIN paasta. kylla sita mietti etta miks helkkarissa sita teki tasta nain vaikeaa. ei se vaikuttanu paperilla nain kauhealta. olin vasyny, hikinen, uninen ja... vasyny!
kyselin taas ympariinsa ja paasin kolmen tunnin odotuksen jalkeen valencian bussiin ja pystyin taas pian alkaa nauttimaan elamasta. oli kuuma mutta oli kaunista. ja kaunista kuunneltavaa oli etenkin takapenkin ja etupenkin ja viereisen penkin ja koko bussin kaunis espanjan kielinen puheensorina jota ymmarsin! sain nukuttua bussissa ja paasin viimein perille.
suurin onnenpotku kaikessa tassa, tanne valenciaan tulemisessa on ollut se, etta mulla oli ja on paikka minne tulla, ihminen, joka ottaa minut vastaan ja kertoo mita, missa ja milloin ja kuinka. ilman josepia olisin nyt niin paljon koyhempi, tahan astiset kokemukset ja TULEVAT eritoten siis tulevat kokemukset mukaanluettuna. olen ollu taalla gimenon perheessa nyt oo... vuorokauden ja tuntu etta olisin kotona. josep on nayttany ja kertonu mulle koko ajan missa mennaan ja mita on missakin ja miten ollaan missakin. madre ja padre on ottanu minut niin ihanasta vastaan. yolla olin vain puolikas ihminen, paasin suoraa paata suihkuun ja mulle oli laitettu oma vierashuone. duschar & dormir, kaikki mita silloin illalla enaa halusin. okei, ruokaa ei saanu koko matkustuspaivana, ja kovasti minut haluttii syottaa mutta en pystyny, halusin nukkumaan. ja sain menna. sain nukkua. aamulla madre laitto aamiaisen. kavin kavelylla rannalla, padre halus nayttaa kaupunkia ja lahettiin sitte kaikki hakemaan madrea kampaajalta, ajeltiin pitkat tovit ympari valenciaa ja perhe naytti mulle kaikki paikat, tulevasta asunnosta yliopistoon.
asken syotiin. katettiin poydat ja syotii valencialaisia pahkinoita. padre haluaa kovasti opettaa mulle espanjaa ja espanjalaisia tapoja. kyselee jatkuvasta que que que, que es, que està etc. opettaa koko ajan uusia sanoja ja muuta. ruoka oli hyvin lihaisaa pastaa. noh, olen ehka turhanki vieraskorea, en kertonu kasvissyonnistanikaan... viela. tosin josep meni nukkumaan nii annoin tuliasiet suomesta madrelle ja padrelle ja mentii patiolle kahville niin juteltiin kaikkea nii kerroin kylla sitten etten mielellani syo lihaa ja etta no me gusta las patatas etc :D pero mì padre; patatas, patatas, patatas etc. hyvin ymmarsivat yskan :D madreki sano etta kun han oli nuori nii arròz, arròz, arròz... mutta sitte padre sano etta "muualla et, mutta meidan kanssamme syot kaikkea, etko? ;)" eheheh... noh, tulimme molemmat ymmerretyiksi. :))
hauskaa etta kykenee jo nyt kommunikoimaan, se vaatii vaan rohkeutta. mutta se on niin antosaa. padren huumorintaju iskee Ü
hmm. tama blogihan on oikeastaan aika hyva tapa purkaa puheripulia mika iskee kylla kovasti kun yrittaa paivan puhua viela kovin rajoitteisella sanavarastolla vierasta kielta. on se tama suomi vain nii helppoa. :)
noh. kunhan tuo josep tuolta heraa niin me lahdetaan jonnekin mokille joelle, kai semmosen kansallispuiston laheisyyteen, juhlimaan ja uimaan ja aurinkoon. huomenna taytyy tosin selvita madren paellalle lounasaikaa. menenkin tasta pakkaamaan kamat. paljoa ei onneks tarvi, vaatteiden on pysyttava pienina jos ei halua lampohalvausta...
hasta luego! mesos!
matka oli aivan kauhea. se alkoki ihan kauheasti. tai ehka liiottelen... stressia vain oli ihan liikaa. mutta kyllahan sen ymmartaa, otapa ite vaa ja lahe vuodeksi pois. on se vaikeaa. tai ei se ole helppoa. mulle viela kaiken lisaks ko olen hirvean herkka ja kiinni perheessa. tai siis sillaa kiinni etta ollaan hirvean laheisia kaikkien kans. on se sitten hankalaa vaan ottaa ja lahtea ja jattaa kaikki. silta minusta tuntu, siis etta jatin kaikki. stressasin sita etta olen itsekas, irrotan itteni tiiviista perheyhteisosta itsekkaitten tulevaisuuden suunnitelmien kannustamana.
okei... stressasin ja aloin pohtia liikaa ja otin ehka liikaakin syntia kontolleni. pari paivaa oli kylla vaikeita, siis just ne paivat ku sanottiin etta hei hei. kuka senki on keksiny etta pitaa hyvastella. ja ku ei tajunnu ajatella asiaa niin etta ei mikaan ajanjakso paaty siihen etta mie lahen, ja etta en lahe kuin vain "joksikin" aikaa. vain joksikin aikaa.. en jaa omale tielleni. tai mista sen nyt tietaa. mutta sita on turha etukateen alkaa murhetimaan.
no... hyvastit perheelle oli kauhean vaikeat. etenkin mummin ja ukin kohdalla. en edes mielellani muistele koko kohtausta. pitaa vaa ajatella etta siella ne on ja viela lahempana ne on minun ajatuksissa. ja yhteytta voi pitaa muutenkin kuin vain nakemalla, muutenkin kuin konkreettisesti nakemalla.
hyvastien jattohan ei tietenkaan jaany vain perheeseen, piti ystavilleki sanoa hei. kiitos pitaa vaan sanoa etta omistaa sellasia ystavia kuin mie. viiminen paiva ennen lahtoa ystavien seurassa kuuluu niihin paiviin joita ei halua unohtaa, joista pittaa muistaa osata kiittaa.
noh. viimein ku paas silmay turvonneena lahtemaan stressi alko toenteola lisaamaan pulssia. ei kait matkaamisessa muuten mutta ko kamaa oli tietenkin varattu koko vuoden tarpeita varten, ja kylla, sita oli kymmenia ja kymmenia kiloja. arvokasta tavaraa! alkaa sitte murehtiin kaikki maholliset aksidentit mita voipi sattua ku roudailee kamoja junasta, lentokoneesta, bussista ja asunnosta toiseen. olis voinu olla helpompaa.
noh. kaiken kukkuraks jo valmiiks lennoista ja muista stressaantuneena sain tulehuksen valikorvaan. ja mulle jos jollekkin lennot on vaikeita paineen vaihteluiden takia. minun korvat on melkein aina lentojen jalkeen niin kipeat ettei sanoin voi kuvata. lahteapa sitte lentamaan ja vaihtamaa konetta tulehtunneen korvan kans. onneks korvat ei temppuillu kovasti kuitenkaan naila matkoila. keksin erilaisen tekniikan taas tasaamaan paineita...
noh. aloin tietenki saastamaan matkustuskuluissa lisaamalla odottamista. ekat odotukset etta paasi tukholmaan. okei, vain pari tuntia. mutta kun paasin tukholmaan niin alko kuuden tunnin odotus. sehan ei viela riittany vaa kone oli tunnin myohassa JA olin jatkoyhteyden Alicantesta Valenciaan jo varannut, maksanut ja varannut bussiliput. ja tama lentojen myohastyminenhan se vasta riemastutti! loin lennolla hanskat tiskiin etta ei voi mitaa. olin ollu reissussa jo kellon ympari ja en enaa vaan jaksanu. totta puhuen enhan mie asialle olis mitaan voinukaan. onneks en jaksanu alkaa sita stressaamaan. paatin etta loydan bussin jos loydan, ehdin jos ehdin. aina sita jollakin paasee sitten joskus ainaki.
noh, lento oli tosiaan myohassa tunnin. ei siina mitaan, mutta ko paas lentokoneesta ja huomasi tosiaa saapuneensa espanjaan, asteita oli reilu 30. mullahan oli paalla tietenkin suomen ilmastolle sopivat vaatteet jotka ei todellakaan enaa olis mahtunu laukkuihin jotka huusi jo valmiiksi. OLI KUUMA. hikoilin ko pieni porsas ko laukoin kaytavia pitkin rukoillen etta laukku olis loytany perille myos. laukku loyty thank god! mutta mulla oli kuuma. mutta mulla ei myoskaan ollu aikaa vaihtaa vaatteita koska piti se bussiyhteys loytaa, perillahan en viela ollu. okei, olin tunnin myohassa varatusta bussiyhteydesta MUTTA joku enkelikuski tuli samantien kun loysin kysymalla oikealle pysakille bussinsa kanssa ja oli menossa kuin menossa benidormiin jossa piti jalleen vaihtaa autoa. paasin matkaan. ja KUUMA oli... todella kuuma. bussin mukaan 36. bussissa oli onneks hyva ilmastointi...
paasin sitte benidormiin. mutta ehen ollu tietenkaan viela perilla. jallleen 30kg matkatavaraa mukaan ja odottelemaan jatkoyhteytta valenciaa joka saaapui KOLMEN TUNNIN paasta. kylla sita mietti etta miks helkkarissa sita teki tasta nain vaikeaa. ei se vaikuttanu paperilla nain kauhealta. olin vasyny, hikinen, uninen ja... vasyny!
kyselin taas ympariinsa ja paasin kolmen tunnin odotuksen jalkeen valencian bussiin ja pystyin taas pian alkaa nauttimaan elamasta. oli kuuma mutta oli kaunista. ja kaunista kuunneltavaa oli etenkin takapenkin ja etupenkin ja viereisen penkin ja koko bussin kaunis espanjan kielinen puheensorina jota ymmarsin! sain nukuttua bussissa ja paasin viimein perille.
suurin onnenpotku kaikessa tassa, tanne valenciaan tulemisessa on ollut se, etta mulla oli ja on paikka minne tulla, ihminen, joka ottaa minut vastaan ja kertoo mita, missa ja milloin ja kuinka. ilman josepia olisin nyt niin paljon koyhempi, tahan astiset kokemukset ja TULEVAT eritoten siis tulevat kokemukset mukaanluettuna. olen ollu taalla gimenon perheessa nyt oo... vuorokauden ja tuntu etta olisin kotona. josep on nayttany ja kertonu mulle koko ajan missa mennaan ja mita on missakin ja miten ollaan missakin. madre ja padre on ottanu minut niin ihanasta vastaan. yolla olin vain puolikas ihminen, paasin suoraa paata suihkuun ja mulle oli laitettu oma vierashuone. duschar & dormir, kaikki mita silloin illalla enaa halusin. okei, ruokaa ei saanu koko matkustuspaivana, ja kovasti minut haluttii syottaa mutta en pystyny, halusin nukkumaan. ja sain menna. sain nukkua. aamulla madre laitto aamiaisen. kavin kavelylla rannalla, padre halus nayttaa kaupunkia ja lahettiin sitte kaikki hakemaan madrea kampaajalta, ajeltiin pitkat tovit ympari valenciaa ja perhe naytti mulle kaikki paikat, tulevasta asunnosta yliopistoon.
asken syotiin. katettiin poydat ja syotii valencialaisia pahkinoita. padre haluaa kovasti opettaa mulle espanjaa ja espanjalaisia tapoja. kyselee jatkuvasta que que que, que es, que està etc. opettaa koko ajan uusia sanoja ja muuta. ruoka oli hyvin lihaisaa pastaa. noh, olen ehka turhanki vieraskorea, en kertonu kasvissyonnistanikaan... viela. tosin josep meni nukkumaan nii annoin tuliasiet suomesta madrelle ja padrelle ja mentii patiolle kahville niin juteltiin kaikkea nii kerroin kylla sitten etten mielellani syo lihaa ja etta no me gusta las patatas etc :D pero mì padre; patatas, patatas, patatas etc. hyvin ymmarsivat yskan :D madreki sano etta kun han oli nuori nii arròz, arròz, arròz... mutta sitte padre sano etta "muualla et, mutta meidan kanssamme syot kaikkea, etko? ;)" eheheh... noh, tulimme molemmat ymmerretyiksi. :))
hauskaa etta kykenee jo nyt kommunikoimaan, se vaatii vaan rohkeutta. mutta se on niin antosaa. padren huumorintaju iskee Ü
hmm. tama blogihan on oikeastaan aika hyva tapa purkaa puheripulia mika iskee kylla kovasti kun yrittaa paivan puhua viela kovin rajoitteisella sanavarastolla vierasta kielta. on se tama suomi vain nii helppoa. :)
noh. kunhan tuo josep tuolta heraa niin me lahdetaan jonnekin mokille joelle, kai semmosen kansallispuiston laheisyyteen, juhlimaan ja uimaan ja aurinkoon. huomenna taytyy tosin selvita madren paellalle lounasaikaa. menenkin tasta pakkaamaan kamat. paljoa ei onneks tarvi, vaatteiden on pysyttava pienina jos ei halua lampohalvausta...
hasta luego! mesos!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)