sunnuntai 23. elokuuta 2009

30.

olin vkonlopun mummilassa. olin tosi laiskalla päällä... no, nukuinki tosi huonosti. ei kauhean hilpeää ollu, ukki joutu jo perjantaina sairaalaan. käytiin kuite kahesti kattomassa. vietin sitte oikee kahestaa laatuaikaa mummelin kans. kyllä ukkia kaivattiin mutta ei sitä saanu päästää tulehmaan ennen ko se on täysin kunnossa. vaikea yö sillä oli viime yöki vielä. häätyy mennä pian takasi ni kerkiäis ukkeliaki paremmin näkemään. kai sitte sympatisoin iha fyysisestiki ko ei tullu nukuttua ja levättyä. ei laisinkaa kivaa. ku ukki aina edes yrittää näyttää reippaalta ja... melko hyvin se on aina voinu ku soitellaan. mutta nyt se vain sano että on vaikeaa. on vaikea hengittää ja että yöt on ollu kamalia. tulee semmonen pelko.. ja suru. mutta sitte sen jälkeen se alko heti optimistisesti selittää kaikista suunnitelmistansa, sillä oli jo juhlasuunnitelmia ens vueleki... iha positiivisissa tunnelmissa lähettii kuite sairaalasta kotia, sinne se jäi kattooon urheilua, ja voi hyvin. toivottavasti voipi vieläki hyvin ja sais viimein nukuttua kunnolla ilman happiviiksiäki. ei ne sairaalat ole koskaa mukavia tapaamispaikkoja. alkaa heti ahistaan rinnasta ja menee vatta kipeäks. on semmonen jännittyny olo koko ajan, semmonen ihanko litistyis kauhean paineen alla. se on kauhea tunne. ja sitä pelkää koko ajan. pelkkä yks lause ko äiti soitti että ukki on joutunu sairaalaan sai aikaa saman tunteen mikä tullee just sitte sillon ko joutuu olheen sielä laitoksessa käymässäki vain. hirveää. mie toivon ihan hirveästi parempaa vointia ukille. ja kiitän onneani että olen täällä, lapissa, ja että olin just nyt mummilassa, että lähin sinne uutistista huolimatta ja niittenki siivittämänä. ja näin molemmat. se merkittee aina hirveästi.

emmie nykysin ennää lähe mummilasta ilman hirveää surua ja kyyneliä. emmie lähe kotoakaan ilman niitä. mutta ylitsepääsemättömimmältä se tuntuu ku mummilan pihasta lähtee. pelkkä ajatuski saapii aikaan tosi surua ja kaipausta ja huolta... se on sitä välittämistä.

toivottavasti ukki pääsee kohta kotia.

1 kommentti:

Saila kirjoitti...

Teän ukki on kyllä niin rautanen ukki, että kyllä se vielä net juhlat järjestää!

Elämä on koko ajan luopumista. Mitä vanhemmaksi tulee, sen useammasta asiasta joutuu luopumaan. Sen opetteleminen ei ole helppoa; joskus se on jopa ylitsepääsemättömän tuntusta. Silti on mentävä eteenpäin, joka päivä. Ja onneksi aina joskus saa jotakin vielä parempaa luovutetun tilalle!