on se kumma miten jotku asiat saapii sinut unohtammaa toiset asiat.
oon ollu ny ihan muissa maailmoissa ja unohtanu asioita ja se on tuntunu ihan hyvältä.

jotku ihmiset vaa vetää takasi maanpinnalle ja sanoo sitte asioita suoraan. sellasia asioita jotka pitäski muotoilla sanoiks. sellasia asioita joittenka pitäs olla itsestäänselviä, joita ei pitäs käännellä ja väännellä. jotku asiat vaa on niinku on vaikka voissa paistais. okei tuo vertaus ei ehkä sopinu tähän moodiin nyt mutta silti. pointti on se että vittu, siis nyt on pakko kirota, miks hukata niin paljon aikaa kiertelemiseen ja esittämiseen ja siihen että on kiire ja siihen ettei muka kerkiä. pitäs sanoa mitä haluaa ja jos sitä ei voi saada, sitä ei pitäs jäähä pohtimaan, vaan ottaa selvää ja sitte painuu tekeen jotaki muuta.

okei, jotku asiat on vaikeampia selvittää. joistaki jutuista ei vaa halua puhua. haluaa antaa jutun mennä miten menee, sillee mikä hyvältä tuntuu. ei paineita. nähdään ko nähdään, toimitaan niinku parhaimmalta tuntuu. mutta silti, epätietosuus rikkoo ihmistä. ja se että leikithään piilosta ja halutaan ja ei haluta. nyt ois kiva nähä, nyt ei. ollaan muka niin kaukana. mutta jos ny hemmetti ihminen jotaki vähänki haluaa ja pistää vähän yritystä peliin ni jo homma helpottuu. ei kukhaan pietä sitä kallaa koukussa ja uita sitä seku vain. kyllä se ylheensä nostethaan veestä ja pistetään vaikka paistiksi. anyway. pointti on se että ei piä turhaa kiusata ja piettää toista saatavilla. se on ressaavaa, ainaki sille toiselle.

tämä reppii minua pahasti. en oo ehkä paras ihminen sanoon tiettyjä asioita suoraan, mutta viime viikonloppu opetti mulle paljon siitä. mie lopetan ainaki saatavilla olon. mie haluan saaha jotaki jo aikaan enkä vaa ootella.